...Kähisi Kendo saaden ajoittain spastisia Teuvo-kohtauksia. Kohta laulun loputtua loppui rimpuilukin. Siitä tuohtuneena nykäisi Samperi D. kolkkahattunsa alta pullon "112"-merkkistä olutta, jossa oli alkoholia "aika paljon, muttei kumminkaan liikaa". Halveksien Kerubi heitti pullon kumiseinään, joka särkyi pieneksi pirstaleeksi. "Nyt tarvitaan ihan liikaa alkoholia", näytti puinen nukke kirkuvan Kehon sylissä fuusioituen kantajansa silmään jo vuorosanojen loppuessa.

"Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa", hokivat sisään vyöryvät poliisisaattueet vanhaa taisteluhuutoaan. "EI SAA PUHKOA PUUSILMÄÄ!", lauloi puolestaan Kendo. "Ei paljon laulut kiinnostaneet.", kirjoitti paikallislehdet seuraavana päivänä Kiinassa, jossa muuten satoi paskaa.

Kendo sen sijaan satoi kusena pönttöön poliisien pileistä näiden juotua ihan koko Kerman väittelyn päätteeksi. Pilin poistuttua ravistavine räpylöineen lampun edestä kokosi Kentauri itsensä omaksi tutuksi persoonakseen eli kusipääksi. Kellertävä virtsakyhäelmä jäi piiloon kivennäisvesiautomaattiin iltaan asti. Sieltä hiukan vähentyneenä se sitten levitoi pois illan pimentäessä poliisiasemankin.

Kusi olisi varmaan mennyt kotiin, jossei sitä olisi viety Vesuvius-nimiselle siirtomaaplaneetalle typerien poliisien toimesta. "No koti se on toistenkin koti", päätteli Kusipää R. letkeästi valuen kohti sinistä piparkakkutaloa. Ovi aukeni tahdikkaasti Kendon uhatessa sitä lakupiipulla. Sen sijaan tavassa jolla se puukotti antiolento D:tä selkään tämän päästyä peremmälle asuinsijaan, ei ollut mitään kovin ylevää. Huono juttu vain oven kannnalta ettei nestemäistä olentoa paljon veitsileikit purase. Perkele.

Talon sisällä oli menossa juuri episodi jostain epämääräisen tutusta yhteydestä. Satunnaisten deja-vú-projektoreiden heijastaessa tuttuudentunne-hologrammeja virtsamöykyn sisäiseen todellisuuteen tämä päätti käydä levolle boolimaljaan. Sekoittuminen 80% pirtuun, jota joku hieno ja ylevä ihminen oli ilmeisesti tarjonnut vierailleen, antoi aivan uuden vienon pikanttinsa tapahtumien kulkuun.

Talon väki oli aivan ilmeisesti ollut niin keskittynyt tekemisiinsä ettei Gusboolin paikantuminen asiain kontekstiin saanut aikaan niitä tavanomaisia suosionosoitusmyrskyjä, jotka olivat tiettävästi upottaneet toisilla planeetoilla kokonaisia uivia kaupunkeja ja muutaman hiekkalinnan. Autuaan tietämättöminä valjastamattomien luonnonvoimien paikalle saapumisesta jatkoivat kaksi pikkulasta ja tekopartaan sonnustautunut vanha nainen keskusteluaan:
-Miksi sinulla on noin iso Taunus, Turbo-setä?, kysyi pieni poika, jonka otsaan oli tatuoitu "Hannu" ja hakaristi.
-Jotta minä voisin syödä sinut paremmin.
-Miksi sinulla on tekohampaat ja lasisilmä?, kysyi vuorostaan pieni tyttö, joka piteli kylttiä päänsä päällä, johon oli raapustettu "Kestrum".
-Jotta minä voisin syödä sinut paremmin, vastasi taas vanha nainen.
-Miksi sinulla on maksaläiskiä naamassa ja puujalka?, kysyi vuorollaan poika.
-Jotta minä voisin syödä sinut paremmin, sanoi nainen, äänittäen sen nauhalle.
-Miksi sinulla on ihosyöpä ja täi nenänpäässä?
-Jotta minä voisin syödä sinut paremmin, vastasi tällä kertaa vanha Blaupunktin radiokasettisoitin, jotta mummo kelaili sormenpäät verillä.
-Miksi sinulla on noin ruma tekoparta ja hammasharja korvassa?
-Jotta minä voisin pakottaa teidät aikaisin nukkumaan, syömään kamalan makuista aamupuuroa, polttaa teidän sarjakuvanne, pakottaa teidät pihatöihin ja antaa liian vähän viikkorahaa, saatana!, kirkui nyt vanha nainen yrittäen epätoivoisesti repiä purukumilla liimattua tekopartaa ryppyisiltä kasvoiltaan.
-MUMMO!!, huusivat pikkulapset kauhuissaan.

Sillä välin parta oli lähtenyt irti repien mukanaan puolet vanhan naisen kasvoista. Torsoksi jäänyt Mummo oli hetken paikoillaan ja muuttui sitten molekyylipilveksi, joka tuntui imevän itseensä lisää materiaa tietyistä ennalta määrätyistä paikoista. Sitten se taas tiivistyi yhdeksi giganttiseksi olennoksi. Uuden olion olemus näytti koostuvan lähes pelkästään kromista ja jostain mattamustasta päällystemateriaalista. Ja tietenkin lukuisista tuho- ja suojautumisjärjestelmistä. Piparkakkutalon kattorakenne oli romahtanut alas ja kun lapset kömpivät jouluherkun alta uudestaan esiin jostain korkealta kuului mekaaninen ääni: -Vitut minä mikään Mummo olen, olenpahan vain tällainen pieni terrtaruslainen tappajarobotti, jonka tarkoitus on romahduttaa planeettanne moraali ja yhteiskuntarakenne tappamalla pieniä punaposkisia lapsia. Tässä vaiheessa päätti Kentauri puuttua peliin:
-Ruvetaanko sitä nyt heti leikkimään tappajarobottia kun ollaan tehty metallista, varustettu laserein, ohjuksin ja plasmakanuunoin, kannetaan tutka-, tähtäin- ja antiohjusjärjestelmiä ja ollaan ohjelmoitu terminoimaan kaikki omia herroja lukuunottamatta?

Sinänsä täysin ymmärrettävä kyseenalaistaminen päättyi kusi-viina-sekoitteen kannalta huonosti, sillä tämä sai todeta taas hajautetun prosessoinnin huonot puolet laser- ja plasma-aseitten höyrystämänä. Olisihan se olento jokatapauksessa voinut olla siivoojakin.

Kostonhimoisena, kuten aina, lähti kusihöyry maailmanääriin, jokainen pikkumolekyyli omaan suuntaansa. Kohta ei ollut yhtään viemäriä tai edes pientä ulko-WC:tä koko planeetalla, jonne Kekkulin olemus ei olisi levinnyt julistamaan ilosanomaa kaikelle urealle maan päällä. Tällä välin tappajarobotti oli tuhonnut muutaman pienemmän metropolin toteuttaen herrojensa tahtoa. Apokalyptinen robotti sai aikaan planeetalla sellaisen paniikin asujaimiston keskuudessa, että oli luonnollista etteivät nämä huomanneet viemäreistä kuuluvaa yhä kovempaa kuisketta kunnes se oli kasvanut äreäksi pauhuksi. Ja silloin se oli jo liian myöhäistä.

Robotin jäljiltä palavat kaupungit saivat kohta uuden koettelemuksen. Alati kohoava virtsameri kyllä sammutti tulipalot, mutta hukutti myös ikivanhan kulttuurin viimeisetkin jäänteet alleen kun aina uudet virtsalammikot liittyivät kapinaan kakka- ja ihmisluokkia vastaan. Viimein oikeuksiensa puolesta kapinoiva virtsaluokka tavoitti robotin, jota varten Kertaakaan_en_kuole oli itseasiassa organisoinut koko kapinan. Kusimeri hyökyi tappopuuhista yllätetyn robotin päälle saaden sen näyttämään valtavasta koostaan huolimatta lähinnä suklaaraidalta vanhoissa naapurin tädin pikkuhousuissa. Voitonvarma Kakkis ympäröi lämpimänkostealla olemuksellaan punastelevan metalliukkelin. "Kato mikä kusipää tuli!", huusi peltiterminaattori hajoten valtaisaksi hiukkaspilveksi reaktorisydämen saadessa rytmihöirön. Metallipersoonaa halaillut Kendo lakkasi olemasta nanosekunti robotin jälkeen. "Mikä juntti meni räjähtämään. Onko nyt hyvä olla, mitä!", kirkui Kesmun ei-olevuus robotin ei-olevuus raukalle, jonka ohjelmointi oli käsittänyt vain olevaisuuden. "Tervevvaan homonaama!", huikkasi Kekkis, joka yltiöpositiivisena ei hyväksynyt itseensä liitettyjä negatiivisia ominaisuuksia. Tahdon voitto materiasta pullautti lasten oman Lusiferin eli Lammikko D:n olevaisen epämiellyttävään sektoriin.

Välittömästi alkoi tulla pieruja. Supistajalihakset sauhuten alkoi Kesrum nousta ylöspäin yhä kiihtyvällä vauhdilla. Poltetun, kuseen upotetun ja ydinräjäytetyn planeetan pinta siinsi jo kaukana allapäin kun Keppy tajusi kauhukseen, että pierumoottorin ajoaineena oli alati kaasuuntuva suoli- ja pernamekanismi. Noin kolmensadan kilometrin korkeudessa kaasupurkaus loppui ja lotkottavan peräsuolen viimeinen vaihe irtosi. Kaasuuntumisen tyhjäksi kovertama Kendon keho jäi hauraana kuorena kiertämään tuhotun Vesuviuksen pintaa.

Kolmentuhannen vuoden kuluttua Kendon kiertelevässä elämässä tapahtui merkittävä käänne. Kaukaisen supernovan hiukkassäteily käänsi kehon toiseen asentoon pakottaen Kelmun katselemaan Vesuviuksen tuhottua pintaa. Planeetan tylsänruskea väri kertoi aavikoitumisesta. Sen kaikki elämä oli kadonnut ammoisen urea-holokaustin myötä. Jollei Kendon rakenteen kaasuuntuminen olisi tuhonnut tämän fysio-elektro-mekaanisten silmien ohjaussysteemejä, olisi tämä saattanut havaita etäältä ohi kiitävän avaruusaluksen kuusitoistatuhatta vuotta kiertoradalle sinkoutumisen jälkeen.

Vain neljä tuhatta vuotta oli ehtinyt kulua edellisestä välikohtauksesta, kun Monikakkupäältäkaunis huomasi hiekkamyrskyjen koettelevan runneltua planeettaa. Sinne jäi kaappijuoppo ja julkirunkkari miettimään mitä olisi pitänyt jättää tekemättä elämässään. Aika lailla, vastasivat aikakirjat.