Eräs huonosti elämässään menestynyt mies, eikä vähiten oman lahjattomuutensa takia, avasi suunsa kertoakseen erittäin huonon vitsin, jota tämä valkosipulilta haiseva idiootti piti tietenkin erinomaisen hyvänä. Kiusatut ja vaivaantuneet kanssaihmiset alistuivat huokaisten kuuntelemaan uutta kaskua, jonka tämä kakiva älykääpiö sai vaivoin kerrottua spastisten naurukohtaustensa välillä. Sulosanojen soljuessa etanolin ja nikotiinin runtelemilta huulilta alkoi Jokin muotoutua humanoidiksi imien kuolevan kuuntelijakunnan elämännesteet pahan ruumiinsa rakennusmateriaaliksi. Kun viimeinen sana vitsistä kuiskattiin ilmoille ruskean kuolan saattamana, romahtivat vaivautuneiden maalliset jäännökset pölynä maahan. Niin myös kävi sinä päivänä, että tuo raakkuva laitapuolen mies kruunattiin planeettansa herraksi.

Eräällä avaruusasemalla erään mitättömän rahtifirman mitätön pilotti tilasi allapäin paukkuja eräästä vahvasta aineesta, jota intergalaktinen laki ei katsonut hyvällä silmällä valvotun avaruuden osissa. Baarimikkona toimiva androidi kuunteli kärsivällisesti kaikki ne murheet, jotka tuo ei-kukaan kertoi itkuisella äänellä. Surullisen tarinan päästessä traagiseen loppuunsa vinkkasi androidi hysteerisesti kikattavalle nuorisolaumalle, joka soljui jostain hämyisestä nurkasta tiskinääreen. Hämmentynyt asiakaskunta ei jälkeenpäin osannut kuulusteluissa kertoa mistä tuo lauma oli tarkasti ottaen tullut, mikä heidän mahdollinen motiivinsa oli tai saati keitä he itse asiassa olivat. Kummallisinta tapauksessa oli se, että nuo humanoidit olivat olleet kaikki täsmälleen saman näköisiä: vihreä tukka leteillä pään sivuilla, mielipuolinen virne epämääräisillä kasvoillaan, mauttomat (kaikilla luonnollisesti samanlaiset) vaatteet päällään.

Pilotin ilmalukosta viskattua kehoa ei löydetty ikinä. Baarimikkona toiminut androidi poistettiin käytöstä. Tappajat tuntuivat hävinneen olemattomiin. Jokainen asiakas sinä iltana kävi myöhemmin läpi tiukan psykologisen testin. Tutkintoja johtanut poliisi sairastui outoon tautiin ja kuoli vain muutama päivä myöhemmin.

Rouva Tuta Vaunu ei ollut huollattanut purentakalustoaan enää moniin vuosiin. Siksi hän oli tuntenut itsensä enemmän kuin hiukan pelokkaaksi astuessaan uuteen täyden palvelun hammaslääkäriin Tomburin Cratpoliksessa. Mainoksessa luvattu uusi kivuton (ja halpa!) hoitotekniikka oli kuitenkin saanut hänet lopulta myöntymään käyntiin, joka olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin. Odottaminen tuolissa ei tehnyt Rouva Vaunun oloa yhtään paremmaksi. Hänen pelokasta mieltään jäyti itsepintainen epäily, jota hoitajien outo tirskuminen ja huudot viereisistä huoneista vain vahvistivat. Lopulta itse lääkäri saapui paikalle. Rouva Vaunu huojentui hetkeksi nähdessään tämän hymyilevän hyväntuulisesti. - Suu auki, sanoi lääkäri.

Tuta Vaunu avasi suunsa ammolleen niinkuin muisti pikkutyttönäkin aina tehneensä. Hän näki vihreätukkaisen lääkärin hahmon ojentuvan ylleen ja kohottavan vasaran. Nyt jo nauraen hilpeästi.