Vika yritti keplotella itsensä sisään gravitaatiolaitteiden muodostaman sädekehän lävitse. Se kolkutteli majakan meteoroidipanssaria, nyhjäsi ohjausmoottoreiden luona, ravisteli teleliikennelaitteita. Vika - joka oli universaali ja väistämätön - kyllästyi viimein ja soitti sitten ovikelloa.
- Mitää?!
- Onko sulla mitään juotavaa, kun mulla on kauhee krapula.
Majakka mietti hetken, katsoi sitten jääkaappiin ja meni epäkuntoon. Sen ohjelmoinnissa ei ollut mitään ohjeita tällaisen varalle. Se päästi viimeisen epäsointuisen hätäsignaalin ja vaikeni. Avaruuden tyhjössä pideltiin hämmästyneinä ohimoita ja oksenneltiin.

Kolmenkymmenenkahdeksan valovuoden päässä eräästä juuri epäkuntoon menneestä majakasta kalastaja Oxenuz päräytti veneensä kivikkoon ja ryhtyi kauhomaan vettä laidan yli lippalakillaan voimallisesti kiroillen. Hän ihmetteli niin intensiivisesti Avustavan Ja Hellän Majakan poissaoloa, ja oikeastaan koko majakan alla sijainneen saaren poissaoloa, ettei huomannut lappovansa vettä merestä veneeseensä. Hautajaisissa kieroutunut pappi käytti hänestä nimitystä Oxygenol.

Partiolennolla ollut X:n (nimi muutettu) ilmavoimien luutnantti väisti olematonta majakkaa ja ajautui naapurivaltion ilmatilaan. Hölmistynyt luutnantti joutui tiheään sulkutuleen, sai osuman hallintalaitteisiinsa ja heittelehti takaisin veronmaksualueelleen. Päästessään kotikentän yläpuolelle, luutnantti tärähti ja olisi huutanutkin, jollei juuri räjähtänyt moottori olisi hajasijoittanut häntä eri puolille kaupunkia. "Isi tuli!", huusivat lapset kun luutnantin pää molskahti avoimesta ikkunasta suoraan soppakulhoon.

Maanmittauslaitoksen aggressiivinen ja parantumattomasti alkoholisoitunut alipalkattu teknikko Bobby tiiraili sinnikkäästi mittalaitteensa läpi ja yritti löytää perinteisesti maamerkkinä pidettyä majakkaa. Hän huokaili ja vääntelehti vilkuillessaan silloin tällöin pomonsa suuntaan. Lopulta hän teki päätöksen, kiersi korkin takaisin kiinni ja ilmoitti sitten kaiken olevan kunnossa. Vähän yli 1500 ihmistä kuoli, kun maanmittauslaitoksen suunnittelemaa siltaa pitkin avajaisissa huristellut autoletka päätyi merenpohjaan, eikä suinkaan eräälle saarella, jolle oli jo pystytetty muutama makkarakoju. Joukkosurun masentama kansakunta ei huomannut kuinka kolmenkymmenenkahdeksan valovuoden päässä tapahtui eräänlainen välähdys. Se johtui siitä, että erään majakan ydinreaktori ylikuumeni hetkellisesti. Se taas johtui siitä, että joku oli juonut sen jäähdytysnesteet. Se puolestaan johtui... no, ei se ainakaan krapulaa parantanut.

Kaoottinen pahoinvointi pusersi Kendon hiillostetun naaman irveeseen joka värähdytti lähitähtien reaktiotasapainoa. Se olikin jo sellainen asia, joka huomattiin.

Maanmittauslaitoksen naapuriin rakennettu Tähdenmittauslaitos kuhisi jännittyneitä reporttereita, jotka haastattelivat vielä jännittyneempiä tiedemiehiä ja -miehimyksiä. Näiden päänvaivana olivat sekä kotiauringon epätyydyttävä käyttäytyminen että kadun toisella puolella toimivan Eotemporaalisen Ja Muunkin Filotismin tiedekunnan valeälykkäät ja inhottavuuksiin asti salamyhkäiset "ajattelijat". Heillä taas oli kädet täynnä töitä. Oli nimittäin törmätty ongelmaan. Suureen sellaiseen.

Planeetan paikallinen perustuslaki määritteli ajanmääritykseen käytetyn termin "vuosi", siksi ajaksi, jonka planeetta käyttää kiertääkseen aurinkonsa ympäri. Määritelmää oli arvosteltu heti sen julkistamisen jälkeen. "Miten niin auringon ympäri? Eikö siinä pitäisi lukea, että vuosi koostuu tasan 347 vuorokaudesta. Tai ei nyt aivan tasan, mutta kumminkin. Tietäähän nämä halpatuontikellot. Eihän ne pidä edes vettä. Katsokaa! No niin, siinä meni taas yksi kello. Kiitti". Jotkut tahot olivat sitä mieltä, että oli tuo sinällään harmiton ajanmittausyksikkö kuinka epävakaalla pohjalla tahansa, oli se kuitenkin melko kätevä kun piti ilmoittaa esimerkiksi vähän isompia väliaikoja. "Älkää nyt viitsikö. Ainahan voi sanoa että ´neljäntuhannen viikon päästä´. Eikö kuulostakin paljon paremmalta?!".

15466,28571 viikkoa, tai kuten ne tekopyhät viranomaiset sanoisivat, 312 vuotta sitten rakennettu Avustava Ja Hellä Majakka oli seissyt tukevasti kalliosaarellaan. Sen ansiosta ei edes WC-istuinten kiillotuslaitteita kuljettanut laiva uponnut, vaikka kaikki niin kovasti sitä toivoivatkin. Tuollainen pikkuvika ei antanut syytä olettaa, että oli törmätty suureen ongelmaan. Tilanne oli jotain sellaista, mistä Eotemporaalisen Ja Muunkin Filotismin tyypit eivät pitäneet. "Nähkääs, aina voi olettaa... jaa, enpäs kerrokaan!".

Paljonkin päänsärkyä aiheutti aiheutti se tieto, että samainen majakka oli ensin sijainnut yhdessä, sitten kahdessa, sitten yhdessä ja lopuksi ei enää missään paikassa. Majakan rakentajia ei käynyt syyttäminen, sillä he olivat jo aikoja sitten muuttaneet toisiin aurinkokuntiin ja ottaneet toiset nimet. Oliko kysymyksessä jonkinlainen aikavääristymä? Vai paikkavääristymä? Eräät ovat sitä mieltä, että historiankirjoitus tässä nyt oli päässyt vääristymään. Mahdollisesti samasta syystä kuin perustuslakikin. Ei ole kovinkaan vaikeaa ymmärtää miksi kyseinen aurinkokunta on niin epäsuosittu turistikohde.

Avaruuden kylmien jätteiden seassa Kendo irvisti yhden kerran oikein pahasti. Yksi lähiaurinko muuttui välittömästi supernovaksi. Vaikka eihän Kyntö D sitä voinut nähdä, siihen kuluisi vielä 38 vuotta. Syvällä mikroskooppisten aivojensa hermosolussa hän oletti, ettei jaksaisi odottaa niin kauaa täällä - jossain, vain nähdäkseen jonkin yksitoikkoisen leimahduksen. Ei. Kovat jätkät toimivat. Klendo ryhtyi rivakasti uimaan kissaa suuntanaan lähin tuikkiva piste.

Kenbo olisi voinut lyödä vaikka vetoa, että hänen oksentamansa sappi ja raskasvesi muodostaisivat kalpean hännän poistuessaan etenevästä suusta. Jostain syystä se jäi kuitenkin lillumaan hänen ympärilleen. Sellaisenaan se ei olisi viehättänyt ketään, mutta jäätyneenä siitä sai otettua vauhtia. Riemullinen tunne täytti Kersedeiän, kun hän näki suprajohteeksi jäätyneen oksennuksen jäävän kauaksi taakse. Oli aivan ihanaa liukua avaruuden pimeyden halki ja oksennella.

38 vuoden kuluttua K:n kohdeaurinko kirkastui nopeasti ja katosi sitten kokonaan. Huolimatonta ja ikävää.

Eräällä tavalla ajallisesti myöhemmin Kemppari yhytti jonkinlaisen laitteen, joka matkasi suurin piirtein samaan suuntaan. Se ei aiheuttanut liikkumistaan kauhomalla tähtienvälistä kaasua vaan pitäytyi vakaasti jossain vaiheessa saamassaan lähtövauhdissa. Siitä sojotti siinä määrin antenneita ja aurinkopaneeleita, että olisi voinut melkein olettaa sen olevan jotenkin aiheellisesti liikenteessä. Kommunikointi sen kanssa oli oikeaa verbaalista ummetusta.
- Mites menee?
- ...By.
- Jaaha. Minne matka?
- Nytte sitte tiedä.
- Mahtuuko kyytiin?
- Etkö sinäkään osaa mitään muuta kuin kysellä?
- Ittehän sä just kysyit, eikö?
- Miten niin?
- Mitä?
- Mitä mitä?
- Ei mitään.

Paska laite. Se kelpasi vain kuljettimeksi. Luotain olisi kyllä yrittänyt huitoa ylimääräisen taakan selästään jos sillä olisi ollut kädet. Toisaalta Kendo oli joskus kuullut kiitollisuudenvelasta, joten hän kaiveli ensin muistiaan ja sitten taskujaan ja löysikin kiitoksen. Hän liimasi sen luotaimen runkoon ja toivoi, että eksynyt lammas löytäisi joskus rakentajiensa luo. He kokisivat suunnattoman täyttymyksen tunteen huomatessaan, että kallisarvoinen instrumentti oli hyödyttänyt jotakuta. "Käytän autossani Carka-tuotteita" -tarra saa kenet tahansa hyvälle tuulelle.

Kului vähän aikaa.

Päätellen sinivihreän planeetan valaistusominaisuuksista KD oli saapunut vihdoin hapekkaaseen iltapäivään. Hän roihusi alas eteläiselle mantereelle ja muodosti kraaterin. "Amfiteatteriksi, jos ketään kiinnostaa". Taivasta elähdyttänyt hahmo suunnisti välittömästi aikaviiveestä toivuttuaan Kolmeen Tuoppiin, jossa maksuvälineeksi ei sopinut muoviraha, vaan vanha kunnon metallivaluutta. Paikallisen tavan mukaan juomia ei maksettu heti, vaan vasta poistuttaessa. No sehän sopi. Olut oli sameaa, mutta sitä oli riittävästi, jopa niinkin riittävästi, että kapakanpitäjän pojantyttären poika sekosi laskuissaan kuuden ja kahdeksan miljoonan kultakolikon välimaastossa ja päätti "unohtaa" oudon asiakkaansa aiheuttamat taloudelliset vaikeudet, jotka olivat vieneet hänen sukunsa perikadon partaalle neljässä sukupolvessa. Vaikka planeetan kulttuuri ja teknologia olivat kehittyneet huimasti Kendon saavuttua, eivät ne kuitenkaan kyenneet selittämään miten kukaan voi mitenkään ja koskaan juoda olutta yhtä mittaa 140 vuotta nukkumatta välillä. Kuseminen ja syöminen ovat sellaisia asioita, joita voi harrastaa sitten kun jano on tyydytetty, mutta tämä nukkumattomuus - uskomatonta! Se on uskomatonta niille jotka eivät sitä koskaan ole kokeilleet.

Kohtuujurrissa on se hyvä puoli, etteivät estot turhaan hidasta toimintaa. Räkähuppelissakin on omat hyvät puolensa, mutta kukaan ei ikinä muista niitä tarkkaan. Kohtuuttoman vaarallisessa kaatokännissä ei kaiken järjen mukaan ole minkäänlaista järkeä, saati sitten hyviä puolia. Yksikään niistä kadunpuolista, joita Känni D hoippui päämäärättömästi livahdettuaan ulos Kolmen Tuopin vessan ikkunasta eivät olleet hyviä. Niillä oli itsepintainen tapa törmätä päin naamaa kun niitä yritti väistää. Ne koostuivat enimmäkseen näyteikkunoista, lyhtypylväistä ja liikennemerkeistä, ja niiden peilikuvalliset vastineet odottivat kadun toisella puolella näennäisen vaarattomina. Kendo huitaisi niille ja romutti ohi ajavan kuorma-auton. Se olikin sitten viimeinen muistikuva.

Putka oli rakennettu vanhan hautaustoimiston paikalle. Sen kiusatut henget liihottelivat tuon kalsean betonirakennuksen käytävillä ja janosivat kostoa. Ne valittivat yön pimentämien sokkeloiden uumenissa ja näyttäytyivät henkilökunnalle harsomaisina otuksina.

"Hywä policijohtaia! Annan näin tiedoxi Teille, että racenuxen toinen pää onpi kusen wallassa", vaikeroi hento ääni. "Kaikenlaisia yrittäjiä sitä onkin", ajatteli poliisipäällikkö ja jatkoi horrosmaista ajankulutteluaan toimistonsa sohvalla. Hänen olisi kuitenkin kannattanut vähän kallistaa korvaansa. Sammunut Kenkä T nimittäin valutti uskomattomia määriä kusta putkansa oven alta laitoksen eteläpäädyn täytteeksi. Sitä oli ehtinyt tulla jo yli 400 kuutiota, ennen kuin palokunta pääsi paikalle uppopumppuineen. Niiden ryystävään mulinaan Kusikusi viimein heräsi ja sukelsi hakkaamaan ovea ja vaatimaan vapautta ja irtaimistoaan takaisin. Sukelluspukuiset viranomaiset antoivat hänelle kuitenkin selvät ohjeet olla näkemättä unta.

Eräässä toisessa maailmankaikkeudessa oli paikka, jonka ulottuvuuksia ei pystynyt käsittämään. Siellä ei valonnopeudelle ollut rajaa, eikä siellä siksi voinut juuri mitään muutakaan olla. Jos paikan olisi pystynyt sijoittamaan jonkinlaiseen koordinaatistoon, olisi havainnut paikan liikahtelevan. Ja edelleen, jos siellä olisi jotain voinut olla, olisi sitä jotain vaihtelevia määriä. Aikakäsitys ei sopinut lainkaan tämän maailmankaikkeuden rajojen sisälle. Mutta jos olisi sopinut, oltaisiin voitu sanoa, että tämä hypoteettinen jokin oli nyt vähenemään päin. Sitä siirtyi/muuttui nopeasti/hitaasti kapean ja lähinnä käsitteellisen kynnyksen yli ei-mihinkään, sinne missä mikään ei ole mitään koskaan ja sieltä huimaavan rajalliseen paikkaan jossain toisessa maailmankaikkeudessa. Tehdessään näin tämä jokin sitoi itsensä uusiin fysikaalisiin lakeihin, kuten esimerkiksi suhteellisiin nopeuksiin ja paineisiin. Se hyväksyi ne tosiasioina ja puhaltui ulos Kendon kikulista. Yhtäkkiä poliisiasemasta tuli paljon rajattomampi paikka, kun sen seinät antoivat periksi ja mossahtivat erilleen. Kerrotaan, että yksi pääty lensi kiertoradalle, mutta se on kyllä vale.

Ne ihmiset, jotka jäivät henkiin kiusallisesta vedenpaisumuksesta epäilivät, oliko se lainkaan mikään onnenpotku. Joidenkin vuorten korkeimmat osat olivat enää kuivilla ja näille olivat harvat selviytyneet. Meri liplatteli kaikkialla ja siinä oli poikkeuksellisen runsaasti typpiyhdisteitä ja suoloja.

Jotenkin he oppivat elämään uusilla niukoilla maillaan. Erään saaren asujaimiston päälliköksi oli valittu mies, joka oli selvästi pyhän hengen täyttämä. Hän ei nimittäin virtsannut enää koskaan.