Kylla. Kendo todellakin ulosti K-kaupan. Todellakin. Ensin tuli pari lakritsipötkyä, mutta ne varasti Zorbas. Sitten pienen uhelluksen jälkeen loiskahti kunnon jööti rakennuksen perustuksia. Kun tulppa oli poissa, lotisi oiva satsi rakennusmateriaaleja paikoilleen jähmettyen välittömästi oikeaan muotoon ja muodostaen näin seinät ja muut hööpelit. Sitten tuli kusisade, joka kasteli kiroilevat rakennusjäbät. "Turha mussuttaa", hermoili K-jumala laataten valmisruokaosaston täytisilleen herkkuja. Siellä oli kuulkaas pizzat sun muut. Ei mitään puutu!

Tässä vaiheessa Kendo lepäsi pitäen luovan kaljatauon. Päivä pyhitettiin myöhemmin K-kauppiaiden pyhäpäiväksi, jolloin kaikkien tulee levätä ja nauttia pyhän oluen hellivästä pöhnästä. Tai helvetillisestä pöhnästä, kuinka vaan.

Asiaan. Mallasherkku laittoi Keskosen ruuman sitä myöten sekasin, että herramme Ketzub ruuttasi kirvelevän annoksen kuumaa ripaskaa alas kauppiaiden niskaan. Ja tällä kertaa se oli rehellistä paskaa, eikä mitään pikkuserkun pallihikeä, sano-sano. No tästähän eivät läsnäolijat oikein pitäneet vaan nauttivat kakkiherkun lakkaliköörin kera parempiin suihin. Kaupan valikoimat alkoivat kuitenkin taas karttua Kepposen laittaessa menemään suklaaherkut, mämmit ja torttutaikinat perä-perää. Siellä oli konvehtia, suklaatilevyä ja muuta herkkua. "Piece of shit", ajatteli herra-rouva. Vaikeampi temppu oli vääntää hedelmäosasto pullolleen omenia, mandariineja, päärynöitä, banaaneja, meloneja ja muita luonnonantimia, jotka luojajumala on ihmiselle antanut. No ei muuta kuin luojajumala hommiin vaan. Taas alkoi ryppyreikä sykkiä siihen malliin, että banskut oli tuloillaan.

Voi sitä pingerrystä! Kohta oli kuitenkin hedelmät väännetty ja Kellopelin pyyhkiessä hikeä otsaltaan lähetti Yhtyneiden Kauppiaiden Federaatio valtuuskunnan taivaalle suutelemaan tuota jumalaista kakki-huumorin lähdettä, joka suolsi leipää ja kaloja ihmisen syödä.

Juuri sillä hetkellä, aivan yht´äkkiä ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Diplomaatit nuolivat isoveljen perseen puhtaaksi niinkuin vain he kykenevät sen tekemään ja lähtivät paluumatkalle salakuljettaen salkuissaan rääppiäiskakkaa ja hummereita, jonka olivat rapsuttaneet irti tukollisesta Kendon persekarvoja, sillä aikaa kun muut olivat tanssineet vaakamamboa pakaravälin juhlissa. Ei toki ollut Kenkkunen itse Pekkoa parempi. Huomatessaan alapään kivahipat, jossa mäski virtasi ja velloi, päätti herra Hoopo itsekin pitää luovan biletauon. Edellisestä olikin kulunut jo lähes kaksi sekuntia.

Omaan ihmeellisen letkeään tyyliinsä Keikyn Herra tyhjensi alamaisiaan, eli herra pulloja patterin minuuttivauhtia, kunnes pöhnän määrä lähenteli sanoinkuvaamatonta.

- "Vain hän sen osaa, vain hän sen osaa", lauloi Gespel-kuoro alempana, muiden Kakkimaan kansalaisten taputtaessa rytmissä "käsiään". Samalla Keketan sumeissa, ellei peräti surkuhupaisissa aivoissa kävi jotakin ajatuksentapaista. Hän siirsi hetkeksi pöhnänsä sivuun, väänsi pikatuubat, jolla viimeisteli kaupan, napsutteli sormiaan tovin, iski silmäänsä, lespasi jalkaansa ja keekoili muutenkin yleisesti pätien suorituksellaan. Samalla joku typerä rakki alkoi soittaa jotakin kammottavaa karnevaalimusiikkia eikä Kendolle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin kääntää uudestaan känni päälle aistiärsykkeiden sumentamiseksi. Myöhempinä aikoina tuota onnetonta "muusikkoa" kirottiin Jumalaisen Kendon suututtajana ja tämän vihan nostattajana. Tämä ei kylläkään aivan pitänyt paikkaansa, sillä Keskonen alkoi olla sellaisessa kunnossa ettei mikään inhimillinen tai sen puoleen epäinhimillinenkään tunne voinut liikkua kyseisen, joskus Jumalaksikin kutsutun olennon päässä, rinnassa, jalassa, korvassa, aunuksessa tai minne nyt sitten itse kukin haluaa tunteet sijoittaa. Ainoa toimiva osa koko olentoa oli koukisteleva raaja joka heitti yhä lisää ohraherkkua siihen ammottavaan aukkoon, joka avautui jossain mitäännäkemättömien silmien ja punertavan nenän alapuolella. Tällä välin kakka-ihmiset jatkoivat omia "juhliaan" jossain kaukana alapuolella pahaa-aavistamattoman hilpeinä.
- "Aijai Paavoa, Paavo haluu sampea", kaikui juhlalaulu olentojen leikkiessä piirileikkejä ja hypätessä narua ja twistiä. Muutama synkeähkö pappishenkilö sen sijaan muuttui entistäkin synkeämmäksi huomatessaan millaista vauhtia uhrilahjoina annettu olutvarasto ehtyi nimenomaan heidän herransa Kendon toimesta. Ehkä joku kuuli myös jokeltavat alkuäänet, joita mielensä hallinnan menettänyt kakan ja keikyn herra suustaan päästeli aina olutpullojen välillä.

Sillä ei loppujen lopuksi ollut kuitenkaan suurta merkitystä, sillä pian olutvaraston loputtua alkoi kuulua narisevaa ääntä kun sammunut humalhenkilö alkoi kaatua. Ennenkuin kukaan ehti edes tajuta, muutamaa synkkää pappishenkilöä ehkä lukuunottamatta, mistä oikein oli kyse, rojahti Kendon tajuton ruho maahan murskaten alleen kaiken juhlaväen sekä mm. vastavalmistuneen K-kaupan.

Tämä oli ensimmäinen onnettomuus siinä koettelemusten sarjassa, joka kirjattiin myöhemmin Kendiittien pyhään kirjaan neljän kuoleman vuotena. Nimi johtui yksinkertaisesti siitä, että Kenkku makasi sammuneena aloillaan vuoden päivät kumoten menestyksellä vanhat typerät sanonnat siitä, ettei ihminen voi tehdä mitään pahaa nukkuessaan. Tai tässä tapauksessa tietenkin sammuessaan. Toisaalta Kendolinon kutsuminen ihmiseksi saattaa myös olla pahaa liiottelua.

Toinen pieni vahinko oli lievähkösti radioaktiivinen lurukakki, joka pääsi sammuneelta palvonnan kohteelta pöksyyn. Sinappiraita rupesi säteilevän luonteensa ja Kendon kalsareiden harvinaislaatuisen ekosysteemin johdosta kuitenkin nopeasti muuttumaan ja pikavauhtia siitä kehittyi uusi huippuälykäs rotu, joka rakensi tappaja-androidien armeijan lopettamaan olemassaolonsa saatuaan selville syntyperänsä ja elämänsä tarkoituksettomuuden. Androidien elämällä sen sijaan oli tarkoitus, eli tappaminen, missä ne muuten olivat huomattavan tehokkaita. Lahdattuaan isäntänsä ne marssivat lahkeista ulos hyökäten planeetan originaalien asukkaiden kimppuun.

Kolmas kömmähdys sammuneelta höpönassulta oli päästää suustaan laajahkoa merta vastaava määrä oksua. Tuo happoinen ja alkoholinen mahla poltti viljelysmaat isolta alueelta ja painui maan sisään saastuttaen pohjavedet ja jättäen ainoastaan nakkimakkarapaaseja pystyyn halkeilleille tasangoille. Saastunut vesi aiheutti puolestaan mielenhäiriöitä, sairauksia ja kuolemia sitä juoneille. Siis lyhyesti sanottuna tuskaa ja kärsimystä.

Sitten pääsi PIARU. Arvaakohan kukaan, että se oli neljäs ja viimeinen onnettomuus, josta Kendiittien pyhä kirja puhuu? Siellä takarivissä? Jaa. Ainiin.

Joka tapauksessa eräät planeettaa tarkkailleet muukalaisrotujen edustajat kertoivat sensoreidensa tallentaneen muutaman viikon ajan ennen suuronnettomuutta jatkuvaa kurlutusta, lorinaa ja muita putkistoääniä. Kyseinen episodi päättyi lopulta pitkään huokauksen omaiseen ääneen, jonka jälkeen planeettaa tutkineet instrumentit lopettivat yksi toisensa jälkeen informaation lähettämisen tarkkailijoille. Sama tapahtuma planeettaa kiertävistä kartoitus-, sää- ja vakoilusatelliiteista kuvattuna näytti suuresta ruhosta nousevalta tummalta varjolta, joka kietoi syleilyynsä seudun toisensa jälkeen tuhoten lopullisesti planeetan riutuvat elämänmuodot. Vielä tiukasti pöhnäinen Kelluke alkoi taas hahmottaa maailmaa, hajuaistin johtaessa käynnistysprosessia. Hyväilevä, samettinen taistelukaasun tuoksu poltteli Herran nenässä, mutta laattaaminen jäi tyhjäksi kakimiseksi vain muutamien vatsahaponlirujen maustaessa suun jouluisilla mauilla.

Jos joku olisi ollut näkemässä Heräämisen tietämättä Kendosta mitään, hän olisi voinut sanoa nähneensä mittakaavaan sopimattoman örisevän paskaökyn heräilevän haisten ja kakoen. Tämä itse asiassa oli juuri asian laita.

Katsoessaan ympärille Kampela ajatteli taas humalapäissään lähteneensä kiertelemään linnunrataa, koska paikka ei selvästikään muistuttanut lähtöasetelmaa tällekään dokausreissulle. Tämä oli tietenkin hiukan epäselvä päätelmä, koska rajanveto eri promillebileiden alkamisen ja loppumisen välillä oli sangen hankalaa johtuen jatkuvasta humalasta. Toisaalta päättelyprosessien selkeys ei ollut muutenkaan Kendon kaikkein vahvimpien ominaisuuksien tai tärkeimpien arvojen (mitä ne ovat?) joukossa, joten asialla ei kaikenkaikkiaan ole mitään väliä. Joka tapauksessa Kalahar aivan ilmeisesti erehtyi olinpaikastaan ja lämpimästi muistaen tuota ilahduttavaa rotua, joka palvoi häntä ja uhrasi oluttuotantonsa jumalalleen tahtoen vastalahjaksi vain vähän kakka- ja alapäähuumoria, hän vannoi löytävänsä nämä uudestaan ja lähti ikuisuuden kestävälle matkalle löytääkseen Graalin maljansa.