Missä Kherson kulki, siellä lesket itkivät ja tuhannet lapset huusivat isiään. Missä Kherson nukkui siellä kuidenkin valo sammui ja neitsyitä ryöstettiin. Missä Kherson lauloi, siellä oli ikuinen yö, sillä sellainen oli Hänen laulunsa, että kukaan ei nukkunut ja jos nukkuikin - ei herännyt.

Khersoonimunkit tulivat hänen jälkeensä. Heillä oli laulun lahja, sillä he taisivat nuo kamalat laulut, joissa tuli kutsuttiin alas maan päälle ja vesi ylös taivaisiin. Nämä kiersivät maata vitsaten kansaa lauluillaan, mutta ennen kuin aamu koitti nämä tulivat uskoon ja näkivät millainen on laulun mahti. Sillä niin oli, että ne jotka elivät, elivät ilman vihamiehiä. Sillä niin oli, että ne jotka elivät, olivat saaneet vihamiehiä runsain mitoin. Sillä niin oli, että ne jotka elivät, olivat yhtyneet noihin pimeisiin lauluihin.

Kuudes Ison kierros - neljässadas Pienen. Laulu nousi maan pinnalta ylös taivaisiin asti. Ja katso - niin oli, että Kherson tuli uudelleen. Ja voi niitä, jotka jäivät hänen hopealaivansa liekin alle, sillä totisesti he olivat epäilijöitä, koska kuolivat tavalla, jolle veti vertoja vain Khersonin laulut. Ja jos eivät epäilleetkään, kuolivat silti.

Ja niin oli Kherson jälleen maiden ja vesien herra alamaistensa keskellä. Ja uskolliset munkit saivat palkkioksi simaa. Ja katso - se ei ollut tavallista simaa, sillä niin oli, että munkit alkoivat laulun sellaisella pauhulla, etteivät itsekkään pysyneet pystyssä. Mutta kovin oli ääni Khersonilla, joka väänsi pyöreää poskeaan ja joi simaa ja lauloi. Ja lauloi ja joi simaa.

"Tuho": he huusivat. Ja katso tuho tuli. Ja niin oli taas laulun lupaus täytetty, sillä ihmiset juoksivat kauhuissaan kaduille vain löytääkseen tuhon sieltä uudelleen. Ja tuho oli ruskea. Ja tuho oli vihreä. Ja tuho oli ilmassa leijaileva kitkerä tuoksu.

Seitsemän yötä, seitsemän päivää nukkui Kherson. Ja kun aamu valkeni hän teki aamutuhot. Ja niin joi Kherson lisää simaa - ja lauloi. Ja niin heräsivät hänen uskolliset munkkinsa päätään pidellen ja jokainen vuorollaan aamutuhot tehden. Ja niin joivat munkitkin simaa - ja lauloivat.

Ei ollut yötä, ei ollut päivää, ei iltaa, ei aamua, ettei sima olisi virrannut, laulu raikunut ja tuhoja tehty. Kunnes eräänä aamuna munkit pitelivät päitään hirveän melun jylistessä. Ja he katsoivat taivaalle ja huusivat ja parkuivat. Sillä niin oli Kherson lähtenyt kuin tullutkin. Yllättäen - ja polttaen epäilijät.

Ja ei ollut munkkien parku vain sen takia. Sillä tuhon kitkerän tuoksun seassa he huomasivat, että sima oli loppu. Ja ilman simaa laulukin tuntui taas voimattomalta. Ja itkien he vaipuivat maahan. Ja siihen myöskin jäivät, sillä katkera oli kansa ja kansa oli katkera. Ja munkit kuolivat kivisateeseen, sillä sellainen oli laulun mahti, että se teki vihamiehiä. Ja voipuneena Jumalan hurmasta, munkit eivät tainneet heitä voittaa.

Mutta uskovat itkivät, sillä he tiesivät, että laulujen aika oli ohi. Marttyyrikuoleman koki veli Pylleys. Marttyyrikuoleman koki veli Paukeus. Ja marttyyrikuoleman koki moni muu. Ja heidän mukanaan katosi laulun mahti, sillä kukaan ei muistanut lauluja niin kuin he muistivat. Kukaan ei laulanut niitä sellaisella riemulla kuin he eikä kukaan enää saanut kutsuttua Jumalaa uudestaan tälle syrjäiselle planeetalle.

Ja hurskaimmat jäljellejääneistä ottivat ja kokoontuivat muistelemaan noita alkumunkkeja. Ja hurskaimmat heistä ottivat mustetta sormiinsa ja kirjoittivat ylös ne laulut, jotka muistivat. Mutta sellainen oli hurskaitten lupaus, ettei lauluja enää laulettu. Ja niin jäi kylät hiljaisen masennuksen valtaan. Ja vain uskaliaimmat nuoret miehet hyräilivät Khersonin lauluja yön syvinä tunteina.