Minä istuin nuotion ääressä ja katsoin kun Kendo tuli taivaasta niin kuin salama lyö sormensa kallioon tai korkeaan puuhun.

Hiekka allani oli kuumaa ja mieleni halusi vihata lihaani.

Se tahto, joka piti hauraan himoni luisen kammionsa sisällä, se joka komensi kättäni ja suutani, se oli kaukana Jumalani pyhyydestä.

Korventavan aavikon keskellä sieluni halusi paeta kauas. Minä katselin pyhyyttä ja toivoin saada tulla osaksi kivien ja kallion Herraa.

Harras seurueemme, Skioj, Veli Haat, Kobyyn ja minä Traget, sitoi vaatteensa mytyksi ja yhteistuumin sytytimme kovin maalliset ihokkaamme rovioksi pienen kehämme keskelle.

Kun auringon ensi säteet viimein pyyhkivät aavikon tomua, laskimme katseemme maahan ja viilsimme varpaistamme ihon jumalallemme Kendolle uhriksi ja lahjaksi suurelle hengelle.

Laskimme vertamme ja iloitsimme.

Me olimme yhtä taivaan ja avaruuden kanssa. Yhtä ankaran ja laupiaan luojan kanssa. Tämän kirjoitin minä Traget.