Voi sitä kurjuutta. Saatana. Sata saastaista sapen kyllästämää vuotta hirmuhallitsija Limureijo oli nyhtänyt jengiä keräten valtavat omaisuudet maitotölkkipalatsiinsa. Harmaita ja kuraisia peltoja pitkin laahustavat ryysyläislaumat olivat yhä tavallisempi näky kaupungin ulkopuolella, eikä kaupungissakaan ollut sen paremmin. Olihan siellä tietysti vähän vähemmän peltoja. Ryysyjätkiltä oli kysytty mihin he oikein menevät. Ainakin se näyttää kiinnostavan teitä kaikkia, kun kerran noinkin määrätietoisina käpytätte tiettyyn suuntaan, oli sanottu. Muutama räsyheikki olikin pysähtynyt miettimään mitä tosiaan oli siinä pisteessä taivaanrannan takana, johon kaikki niin ohjastivat ruttoisia ruumiitaan. Paisteja sellaisista ajattelijoista oli tietty tehty.

Kaupungin kapeita kujia reunustivat Limureijon määräyksestä rakennetut kivitalot. Niitä asustivat kendiittiveljeskunnan synkeät munkit, jotka öiseen aikaan lähtivät saalistamaan vääräuskoisia pää kolmantena häntänä. Munkit messusivat lempeän ja rakastavan Kendi-jumalan tuloa, saataen jopa uskoakin siihen, mutta rahvas nyökytteli tietävän näköisenä ja antoi piut paut sellaiselle jum -

Kendo vetäisi spermaisen saappaan jompaan kumpaan jalkaansa eikä pitänyt tunteesta. Saappaassa tuntui jotain kuraista, liikkuvaa ja ryysymäistä. Mahdollisesti jotakin maitotölkkiinkin viittaavaa. Vaikka jalkineesta purkautui epämääräistä huutoa, kauhunkiljahduksia ja vahingoniloista messuamista, ei tuo häilyvä K-otus ollut millänsäkään, vaan punnersi saappaineen ylös paskaläjästä johon oli yöksi permanenttinsa kallistanut. Hän harppoi vesipatjaröykkiön yli ja astahti rahtilaivan värähtelevälle välikannelle. On se helvettiä miten ihminen ajautuu sellaisiin paikkoihin. Seinät tylsän oranssinvioletinpunaisia, lattia lapsellisen joustava ja tila raivostuttavan äänetön, lukuunottamatta jo hiljenemään päin kallistuvaa uskontohöpötystä hänen pyhyytensä saappaasta. Toinen jalansuojaimista oli vaiennut kaksi lasia sitten Kerman astuttua karhunrautoihin. Mesikämmen oli riistänyt sekä saappaan, että jalan alemman polven alapuolelta ja vienyt ne jemmaan.

Kaikki kolme ovea oli lukittu hitsaamalla ne kiinni seiniin. Kuka tai mikä oli tämän irvokkuuden takana, ei välttämättä koskaan selviäisi. Samoin huoneen valaistus. Lamppuja ei ollut, mutta Kökkö D näki hyvin ilman lisäsilmiäänkin ja toisaalta taas valo ei ollut tasaista vaan välkähteli ja sykki tyystin rytmittä. Suurten pleksi-ikkunoiden takana heiluvat ilmeisen hyväntuulisesti humaltuneet ihmismassat tietysti saatoivat tietysti jotenkin liittyä asiaan. Sekunnin mielenponnistuksen jälkeen Kuru D:kin seisoi pleksien tanssilattianpuoleisella alueella ja kelpasi katsoa huoneeseen jonka nurkassa saattoi erottaa karhunjötikän joka järsi jonkun jalkaa. Se, mistä Kasvi D oli saanut päähänsä, että oleskeli tällä hetkellä rahtilaivan välikannella ei ensi- eikä toissilmäyksellä selvinnyt. Nyt oli tärkeintä tanssin jytke ja - ja varsinkin viuna. Sitä sai mistä tahansa, hanaa ja anniskeluautomaattia oli pukattu joka nurkkaan ja väliin, ja Kendall otti ilon irti tapahtuvasta. Kaniini D:tä uhattiin illan mittaan sekavalla valikoimalla teräaseita, joita K oli vain tuijotellut mitään ymmärtämättä. Miten se nyt niin kamalaa on jos joku kendo joskus sattuu tappamaan ja raiskaamaan jonkun toisen (ja likiönuihettisemman?) läheisen suorittaessaan alkoholihankintoja? Ja miksi ylipäätään koskaan pitäisi pelästyä tai huolestua tai nuolaista ennen kuin rauta on kuumaa kun hätä on suurin ja kuoleman kakkainen varjo ajelehtii taivaanrannasta zeniitin tuntumaan jos se joku kendo kuitenkin väistämättä tai ainakin lopulta päätyy voittajan varmuudella erään merkityksettömän huviplaneetan kallioperäjauherannikolle?

Bileväestön keskuudessa joku saattoi huomata, että yhtäkkiä koitti ihmeellinen rauha eikä paukkulasit enää kadonneet käsistä jonkun kendomaisen lettipään huiviin. Tai mistä sen tietää?

Erään huviplaneetan suurimman ja vaaleanvihertävimmän hotelliketjun toiseksi suurimman majoitusrakennuksen kolmanneksi pienimmän uimaallasympäristön ylivoimaisesti kookkaimmalla kangaspäällysteisellä vapaa-aikaistuimella kenotti eräs Kendo ja antoi violetin auringon tykittää fotonia ruosteiselle iholleen. Helvetti. Jäi pojulta juhlat kesken ja vindet juomatta. Tuplahelvetti. Nyt ollaan niin turistia ja varakasta tyyppiä, mutta etanoolia tältä pallolta ei saanut kirveelläkään. Mutta vesurillapa saikin.

Tapahtumat hidastettuna: henkilö K ojentaa yhden raajoistaan ja tarttuu pippeliinsä piilotetun vesurin kahvaan. Planeetan Yhdistyneiden Poliisien päämajassa käynnistyy hälytysjärjestelmä, aikaa kulunut 1,723 pikosekuntia. Henkilö K nostaa vesuria kohti tarjoilijan aivolohkoa. YP mobilisoi koko androidi- ja taisteluhävittäjäyksikkönsä, rahaa kulunut 15503986682003– 285521588112667 pesoniittia. Henkilö K haukottelee. YP:n mobilisaatio suistaa planeetan kaikki hotelli-, kauppa-, ranne- ja teollisuusyhtymäketjut konkurssiin, aikaa kulunut 1,724 pikosekuntia. Jampan Vakuutus OY purkaa planeetan kaikki rakennukset korvaukseksi menetyksistään. HK on jo totaalisen kyllästynyt, aikaa kulunut 1,725 pikoruplaa. Planeetan sivilisaatio romahtaa ja viinapannut porisevat jo reippaasti metsissä. Henkilö K imee etyylialkoholia sisäänsä ja virnistelee, kangasta kulunut 2 neliömeetriä. Vittu ku paljon.

Kendossa heräsi kakkihätä. Edellisestä onkin aikaa, mikä lie kikkelikallelle tullut. Hän harppoi tiheään paskanmarjatiheikköön, repi kumipuvun päältään ja aleni kyykylle. Kaikki se mitä Kerttulin aunukseen oli kertynyt vaihtoi nyt ympäristöä ja vilisti pakaroiden välistä piimäiseen ilmaan. Tulipa sieltä eräs kulkuri, joka rupesi kaupittelemaan suhnusäkkejä ja saksia. Kendo ostamaan. Sillä välin kun Kauppa D pyyhki vienon pymmynsä saksiin ja keräsi kakat suhnusäkkiin, kulkurinretku tappoi Kalmo D:n sirkelillä jota oli ovelasti piilotellut muurahaiskeon takana. Se sattui tietysti ihan kovasti. K:sta tuli ruumis alta aikayksikön joka jäi lahoamaan märkään liejuun jota pulppusi läheisen rauniokaupungin jäteholveista. Pian oli pelkkä luuranko jäljellä Kiisselistä, mikä tietysti on ihan positiivista jos ajattelee koko maailmankaikkeuden parasta ja vähän Eevankin. Pikkuruisia matosia ryömiskeli katselemaan jääneen kulku- tyypin hioista, ja ne kävivät imemään Koodeksin luuytimiä. Olihan se tietysti outoa käyttäytymistä hioilta, jokin Kuun vielä toimiva hermopääte ajatteli. Kellertävät madot vetivät povareistaan laserleikkurit ja pilkkoivat uhrinsa monasti ennenkin pilkotun tomukartanon ja kusivat päälle. Ah, tuo kultainen sade kasteli K:n mielen viheriäitä niittyjä joilla kasvoi kaalinpäitä. Tästä vittuuntuneena Karbaasi ryhtyi lastenhoitolaksi.

Tämmöinen oli suunnitelma. Siinä sai madot ja kulkurit jäädä, kun kakaralauma jo löysi uuden kodin. K ryömi pusikosta ja työnsi kallonsa niin, että lapsukaiset saattoivat kävellä hänen suuhunsa ja sieltä rintakehän rippeiden muodostamaan juhlasaliin. Lapset alkoivat heti parkua ja runkata, että ”dänne sadaa sisään, sadanan luuviola”. Paskakersoja tuli heti tyynnyttelemään eräs Uhrivasara-niminen outolintu. Se oli hikinen ja ilmeetön ja sillä oli toukkaiset kädet. Kakrut hiljenivät nopeasti ja ne kärrättiin ruttorattailla vanhempiensa sänkyjen alle. Sen jälkeen K tajusi, ettei Uhrivasara ollut mikään tavallinen tyyppi. Vasta nyt Kohelo huomasi esteettiset ja pikkusievät uurrokset Uhriksen ihon alla: Perkatta, sehän oli yksi Kendon luunkaiverruskohde. Ilmeisesti sen sukulaiset olivat koonneet sen uusiksi ja herättäneet henkiin. Sen silmistä loisti sana ”Kosto”. Uhrivasu muuttui ihmissudeksi kasvattaen valtavat tekohampaat kitaansa. Jaha. Luurankokendu otti kolisevat kintut alleen ja ravahti avaruussataman suuntaan. Siinä juostiin mäet ja rotkot Karkulan vilkuillessa olkaluunsa yli nähden kuolaavan purukalustopedon kurovan välimatkaa umpeen joka oli syntynyt K:n zero-startissa. Kepsukka ohitteli kuolevia puuvanhuksia joiden oksilla vonkui rasvahomoja. Metsä tiheni ja välimatka kuroutui. Ke tunsi miten sääriluita kaluttiin ja pohkeissa soi. Hän pisti lisää vauhtia koneeseen ja sai pidettyä Uhrisuden tuuman päässä rangostaan. Nyt noustiin jyrkkää kanervikkorinnettä, puusto oli yhä raihnaisempaa eikä vonkunointiakaan juuri kuulunut. Kentaurin kylkiluut läähättivät rasituksesta, mutta uudelleen synnytetyssä Uhrivasarassa ei ilmennyt mitään väsymisen merkkejä. Se jyräsi rinnettä kaikilla viidellä taistelujalallaan, ja sen silmät hehkuivat punaisina. Taas oli tullut suututettua joku.

Rinne muuttui yhä jyrkemmäksi, mutta Kauhu D tuskin huomasi sitä suhahdellessaan kasviston seassa. Itse asiassa, nyt kun tuli puheeksi, niin kasvillisuutta saattoi pitää paremminkin tunkiona; kaikki oli lahonnutta ja ruskeaa, ihan kuin Oho-planeetan keväällä. Hajua KGB ei tietenkään pitänyt pahana; kasvikakkaa!

Nyt sattui Kemppajätkään sen verta paljon, ettei tulevaisuussuunnitelmageneraattori pystynyt ylikuormituksellakaan suoltamaan mitään ruusuilevaa. Luita kolotti ja nivelet höyrysivät, mutta Iso U pysyi tiukasti kannoilla. Juuri kun Kenraali D oli pysähtymäisillään ottaakseen vastaan ahdistelijasian, rinne loppui ja avaruussatama ilmestyi esiin. Se oli perustettu sammuneen tulivuoren kraatteriin joka oli valettu täyteen mälsää ja betonia. Tuollaiselle pinnalle K putosi lennettyään vauhtinsa turvin yli kolmekymmentä milliä. Nyt matka jotui huomattavasti nopeammin kakkaisen liman antaessa hyvän pidon. Perkuleen vulvasusi alkoi jäädä jälkeen, mahtoiko syynä olla reipas säteily, jota hohkasi kamarasta. Kova D:hen sellainen ei tehonnut, mitä nyt luusyöpä puhkesi kukkaan joka puolella ”elimistöä” ja silmäkuoppiin sattui. Uhrivasara mölisi ja läähätti ja pippelin muotoisia kasvaimia pulpahteli esiin sen karvaisen pintakerroksen alta.

Jätkät viuhahtivat peräjälkeen sataman etelänsireunalla seisovan kookkaan taistelukorvetti Pyllymyllyn varjoon. Säteily alkoi olla jo niin intensiivistä, että paikalla olisi voinut juosta vaikka silmät kiinni. Voi pikkuisia.

Kesla harppoi Pyllymyllyn laskutelineelle ja sitä pitkin rungolle. Aluksen suunnitelleet insinöörit olivat olleet ärsyttävän päteviä; vetyplasmankestävä runkomateriaali oli uskomattoman liukasta ja Kohellus D:n luusormet ja - varpaat sotkivat turhaan nivelpuuroa pintaan. Ei vaikutusta. Ja Uhri V oli sentään käyttänyt päitään ja mennyt ilmalukon läpi ja sieltä ohjauskeskukseen. Nyt se perkele kurkkasi ohjaamon ikkunasta ja virnuili K:lle sormi annihilaatiomoottoreiden käynnistysnäppäimellä. Jos Kakka D:llä olisi ollut pymmysuoli, sataman pinnoite olisi saanut uutta uskoa vellielämäänsä. Kesmaattia huimasi korkeilla ja laskutelinemäisillä paikoilla. Eikä alas päässyt koskaan niin hyvin kuin ylös, paitsi tietysti putoamalla, mutta se olisi riistänyt Kadomasolta viime hetkien pervoleikit savu- ja säteilymyräkässä. Voi vittu. "No, ei auta-", aloitti K ajatusleikin, mutta keskeytti koska tiesi lopun. Hän puraisi korvetin laskutelineen shitrauliikkaputken poikki ja hamuili sen sisältä rakentajilta unohtuneen television. Sekunnin selailtuaan kanavia Keltti soitti porakonetaksiin. Kommari D:n laskiessa kaukosäätimen pidikkeeseen öljyn värinen pk-taksi surahti päähenkilön kallon vierestä ja mäiskähti sataman pintaan. Sitä ennen sen ohjaaja ehti kuitenkin heittää Machoblaster- porakoneen auton ikkunasta tarvitsijalleen. Kulliver puristi luiset sormitarraimet poran kahvan ympärille, murahti ja antoi soittaa. Jamppa & Jamppa - nimisen suunnittelutoimiston tyypit olivat kadehdittavia varmaankin yli kolmellakymmenellä eri alalla, mutta eräs virhe heiltä oli jäänyt huomaamatta heidän suunnitellessaan Pyllymyllyn rungon: se EI kestänyt Machoblasterin kronokovitettua hiilietyyliterää. Työväline painui korvettiin kuin kieli korvaan. Reiästä tuli niin iso, että Kuikero mahtui niine hyvineen sisätilaympäristöön jonka taistelusellainen niin auvoisasti tunkeutujalle tarjosi. K räpelsi ja kolisteli ihtensä hieman hätäisesti peremmälle ja putosi reaktorimonttuun joka aukeni heti miehistövessojen vieressä. Jos säteily oli ollut kovaa ulkona, ei se reaktorissa ainakaan vähentynyt. Kuulohavainnotkin saattoi suorittaa avaamatta korviaan. Se herätti hämmennystä ja erään keuhkokalan joka oli vetäytynyt suprajohtimien väliin runkuttamaan ja koisaamaan. Vähät siitä.

Keskusmonsteri D kahlasi polvilumpioitaan myöten nestemäisessä heliumissa ja kiroili. Miilualtaan seinät olivat niin liukkaita, ettei sitä järki käsittänyt. Vastikään havahtunut keuhkokala sen sijaan oli tilanteen tasalla limaskaisen vartalonsa sivuille ja päälle sekä alle kasvaneiden evien ansiosta. Se polski yllätetyn nukkujan tarmolla heliumhöyryisen ilman halki ylös kuopasta, jonka keraamilattiaa Keraaminkuluttuja D kulutti luisilla varpahillaan hitaasti mutta vakaasti epätodellisen muotoiseksi ja liian ohueksi kannattamaan reaktorin sadan miljoonan tonnin massaa.

Kaukana KD:n yläpuolella, Pyllymyllyn pääohjaamossa Uhrivasara nosti sormensa pois moottorien käynnistysnapilta, koska aluksen eräs stuertti oli työntänyt kakkavoileivän sormukan ja napukkeen väliin. Uhrendaali kuunteli hetken vatsaansa (Mitä se nyt kun just on syöty ja aina on toimeen tultu ja hiljaa sen kurinan kanssa tai tulee kaivoshakusta), kiersi ohjaamon sivuikkunan auki ja tähyili jälleen Kovertajan luurankohahmoa. Se saatanapa ei enää ollutkaan laskutelineen pääputkeen tarrautuneena, mihin lie luumunnut. Uhrivasara pon- kaisi istuimeltaan ja ryntäsi käytävään syljeskellen ja huutaen hävyttömyyksiä, katso kendolaisen kun oli näet katseeltaan hukannut.

Kulutusjuhta D luopui yrityksestä kävellä lattia rikki ja keräili varpaansa kellumasta suprajäähdytinnesteen pinnalta. Se oli hieman hankalaa, sillä Machoblaster oli koko ajan tiellä - NIIN KUN SE OLI KOKO AJAN KÄDESSÄ! No, pora käyntiin ja murheet hukkuivat Machoblasterin räjähdyksen ääneen. Voi perkele. Kiipeli D seisoi hetken hievahtamattakaan heliumin- ja porankäryisessä montussa ja puri hammasta, tuota kiilteen verhoamaa onnenluuta. Pyllymyllyn suunnittelutiimi oli ällöttävän oikullinen. Minkä takia reaktorikaivon seinien piti kestää kenen tahansa kendolaisen kairausyrityksiä, kun itse laivaan pääsi paskantamalla vähänkin kovaäänisemmin? Keskeytetty keuhkokala tuli kuopan reunalle kuikuilemaan ja hihittelemään Kenton ahdingolle.

Sitä ei Kroaatti D enää kestänyt, vaan räjähti muuttaen Pyllymyllyn moottoriblokin tulipallon ylle nousevaksi höyrysieneksi. Räjähdyspaikan kohdalle muodostui kilometrin syvyinen kraatteri, jonka pohjalla olisi saattanut nähdä luurangon muotoisen reiän työntyvän planeetan kivikehään jos joku olisi voinut seistä ja avata silmänsä (tai tutkansa tai kameransa) paikassa jonka lämpötila hakkasi kevyesti supernovan ytimen. Ketään ei tosiaan ollut kokeilemassa rajojaan.

Planeetan ionosfäärin keskivaiheilla kellui eräänlainen avaruusalus. Se oli musta tai oikeammin mustunut eikä siinä ollut moottoria tai miehistövessoja. Se oli nimeltään Pyll ja se oli ruma kuin perse, ja sen eräästä hajonneesta oviaukosta roikkui erittäin hämmästyneen ja pettyneen näköinen keinosusi. Se tuijotti alas planeetan pinnalle ja yritti toipua 47 geen kiihdytyksestä joka oli heittänyt koko paskan kiertoradalle. Se päätti hilata itsensä sisätiloihin ja sai hetken tapella pissasuihkua vastaan joka tulvi vessoitta jääneen miehistön nivusista. "Muualle kusemaan!", susi ulvoi ja painui kuivailemaan turkkiaan tönien virtsaveikot tieltään.

Uhrivasara, joka nyt muisti kuka oli, leijui pääohjaamoon väistelemään voileipäpommitusta ja tekemään tilannekatsausta; laiva oli siis kiertoradalla, siinä ei ollut enää ajomoottoria joten sillä ei voinut laskeutua, sukkulahangaari oli sijainnut moottorin ja reaktorin välissä joten se siitä, ja viimeiseksi, laiva oli ahdettu täyteen aseita. Pyllymyllyssä eli nyk. Pyll:ssä oli integroitu ohjaamo ja taistelukeskus joka oli hyvä asia. Taistelutietokone sijaitsi miehistövessassa joka oli vähän huono asia. Aseita saattoi onneksi ohjailla manuaalisesti. Uhrivasara syöksahti päätietokoneen ääreen ja avasi ohjustiedoston.

Kendo. Sattuu. Mitä vittua? Kasa hiiltyneitä luita lojui puoliksi puretun talon kellarissa ja mietti sekavia. Se nousi vaivalloisesti istumaan ja selvitti kurkkuluitaan. Liki kolmasosa luustosta oli poissa tai palanut karstaksi joka muodosti kellarin maalattialle sanat ”Musnä kyotypi?”. Kasa-Kendo katsoi taakseen ja näki luurangonmuotoisen reiän lattiassa, hän konttasi lähemmäs ja kurkkasi reikään. Se näytti jatkuvan koko planeetan läpi, mikä ei niin huono arvaus ollutkaan. Lautakatossa aivan reiän yläpuolella oli painumia ja repeytymiä, jotka Kenties arveli syntyneen hänen poukatessaan ylös kuilusta. No, ei muuta kuin pystyyn ja tikapuita pitkin taivaaseen. Siellä ne on tuliset paikat, ajatteli Kerubi D ja hihitti kavutessaan jo korkealla pilvien lomassa.

Mitä lie päässään tuumannut tuo outo kulkija taivaiden, kun nyt katseens’ jo toisaalle käänsi vertikaaliportaista. Näin tehtyään Kendooli näki planeetan vihertävän horisontin takaa oudon näyn; tusina sinertäviä lieskapatsaita lähti näennäisen hitaasti kohti pintaa pisteestä, joka noin summittaisesti sijaitsi ionosfäärissä. Liekit kiihdyttivät menoaan ja katosivat planeetan taakse. Silmäkuopanräpäyksen jälkeen kaasukehä välähti ja muuttui punertavaksi. Heti sen jälkeen valkea juova ilmaantui taivaanrantaan ja eteni nopeasti Kenwerin puoleiselle alueelle. Juova veti perässään harmaanoranssia huntua joka peitti maanosien ääriviivat alleen. Kun koko planeetta oli tuhruisessa ja heikosti loistavassa hunnussa, lähiavaruus muuttui jotenkin, se värähti ja hehkui hetken omaa valoaan.

Sitten tuo ex-huviplaneetta romahtii auringoksi ja muutti massansa energiaksi. Mutta sellaista sattuu, eikä se tehnyt Kovapäähän juuri minkäänlaista vaikutusta. Mitä nyt loputkin luustosta pyyhkiytyi pois ja sattui ihan sairaasti. Henki-D ei kauaksi aikaa jäänyt tölläämään moista kusiläävää vaan eteni.