Portti avautui. Gabrielin kääntyessä katselemaan taas muurinsuuntaisesti mahdollisia muita turisteja kohti, Kendo käytti enkelin kypärän kaventamaa näkökenttää hyväkseen ja potkaisi Gabrieliä nasevasti yläselkään. Herkuleettinen, mutta kömpelö tappokone kalahti kumoon vatsalleen. Kendo yhähti sen päälle ja huusi voitonriemuisena kaulasuonet nykien Gaban korvaan: "Minä olin se! Minä hukutin taivaan paskaan! Ja kohta hukutan sutkin, kun seuraavan kerran käännät selkäs, ääliö" Haarniskan sisältä kuului vaimea ähkäisy ja sitten pitkä roteva ilmaääni. Ja syvä huokaus. Kendo oli hävinnyt. Vasta omaksutun samurai-aatteen kiihkolla enkeli oli mennyt riistämään Kehvi län riemun omaperäisellä seppukulla. Näytelmässä päättyi klassisesti. Kendon ei tarvinnut antaa potkuja. Gabriel erosi.

Uusi maailma mitä temmeltää. Ei. Uusi maailmankaikkeus. Lisää kiusauksenkohteita. Riemulla ei ollut rajaa. Äkkiä Kendon itsensä sisältä kumpuava psykoottinen voima tempaisi tämän Gabrielin ruhon päälle paukuttamaan, hiillostamaan ja weseteikkaamaan omistajatta jäänyttä haarniskaa. Kohtaus loppui aikanaan ja kun aivotoiminta oli palautunut jälleen lähelle nollaa, huomasi Kekko väsänneensä kaikesta irtonaisesta itsellensä jonkinlaisen aluksen. Koosta päätellen siinä oli huomattavasti enemmän materiaa kuin haarniskassa oli ollut ja vaikka siellä täällä kylkiä koristikin satunnaiset elimet ja verilaikut Kendo oli optimistinen, ettei psykopaatin leima ollut vielä pilannut hänen diplomaattista olemustaan. Pyyhkien brutaalista kirveestä liiat silsat pois, Kendo siirtyi katselemaan aluksen peräpäätä. Tarkistus sujui ilman kummempaa seksuaalista mielenkiintoa. Hämmennystä sen sijaan herätti läheinen supernova, jonka Keklu oli psykoosissa onnistunut kesyttämään ja asettanut sen jäännökset aluksen moottoriksi. Sitä ei tosin voinut pysäyttää ja siksi alus roikkui koko ajan hillittömän ankkurin varassa pöpilän seinästä.

"Ankkuriköydet katki ja matkaan. Kohta jo muiden oleminen lakkaa. Jos ei syö lakkaa tai lakkaa pöytiä, saatana. Sillä lakassa on vitamiinejä. Ja niitähän syötte, kun ette muutakaan voi". Egoperverssi Keggo häilyi aluksensa sisällä kuin kumina näkkärissä. Vittu oli makeeta ajaa ympäri universumia munanjatkealuksella. Muiden sukupuolien ja sukupolvien edustajat katselivat ihaillen Paskamaisterin elvistelyä, kun Kendon itsensä oloiset torttutukat sinertyivät kateudesta. Laulaen laivalauluja Kekkis kuitenkin rupesi reiluksi ja antoi kadehtijoille aluksensa, ja vielä niille kaikille oman. Semmonen niinku pikku ihme. Noh, Jeesukseksihan sitä nyt tuollaista luulisi. Ja niin luulivatkin muutaman sivilisaation edustajat ja kävivät uskonsotaan lahdaten toisiaan kuin teurasihmisiä. Saatuaan suurta hupia verilöylystä tovin, Kekko paljasti olevansa kuitenkin vaatimattomasti vain Lusifer. Kohu syntyneestä paljastuksesta laantui nopeasti Kekun vaihtaessa systeemitasoa vähän alhasemmalle levelille. Materialisoituminen yksinäiselle planeetalle, liian lähelle aurinkoa syntyneen beduiinikulttuurin keskelle oli huima muutos. Täällä, Eräkäytön takamailla eli pempussa, ei tunnettu edes Kerroin-kulttia jonka ko. herra oli käsitteenä riehuessaan saanut aikaan (lähes) koko senhetkisessä todellisuudessa.

-Ottaako Jormat suurimoita!, kiljui Kettysburg tunkien NIITÄ vastustajien eli vastaantulijoiden sieraimiin. Pelin henki oli selvä heti alusta lähtien. Tosin se, että kyse oli pelistä oli jäänyt epäselväksi samaisen spatiotemporaalisen paikan omaaville kognitiivisille agenteille. Ja säännöt olivat epäselvät kaikille. "Maistakaa ruohoja", jatkoi Kelivaurio tarjoten reiluna kaverina kaikille osakkaille bambunvarsoja. Jotka eivät tietenkään olleet täsmällisesti otettuna ruohoja, mutta antoivat oivan tekosyyn lopettaa lihapaasto. "Ja tässä vielä muutama harrastus", pauhasi Kasvo, mutta liian myöhään. Joku oli ehtinyt hätäpäissään vetäistä käsijarrusta, joka nyt osoittautuikin tulpaksi. Autiomaa katosi suhisten avautuneeseen aukkoon vieden mukanaan sivistyksen, sivistäjät ja sivistetyt. Jäljelle jäi vain yksi kirja leijailemaan sykkivän reiän yläpuolelle. Se oli niin huono ettei kalvannut edes planetaariselle Taunukselle, joka heittikin peräpukamat peittämään olemustaan nopsasti, ettei läpyskä vain putoaisi sisään. Mitä vielä. Kirja poistui takavasemmalle, leijaillen rauhallisesti kohti auringonlaskua. Tarinat päättyvät tässä vaiheessa yleensä onnellisesti, mutta kaikkien onneksi tuo kansioitu nipullinen paskapaperia leijaili liian lähelle aurinkoa, joka paloi poroksi. Kirja oli niin huono, että itse aurinkokin laukkasi mieluummin takaisin Lappiin ja kaamokseen kuin erehytyy olemaan liian lähellä sitä.

"Eipä auta", sanoi pettynyt ääni kansien välistä. Kansi avautui hitaasti. Pahaenteinen narina täytti tehtävänsä ja ulos astui kaksi paria Keksijän raajoja kannattaen mitä ilkeimmän näköistä torsoa välissään. Unohtamatta tietenkään päätä, joka kuului Torspolle toisin kuin muu ruumis. Se oli liimauttunut kiinni Keppanan päähän eikä suostunut hellittämään. No parempi pää väärällä ruumiilla kuin satanisti puun oksalla ilman sormia, ajatteli Kukapamuukaan. Torson täytyi kuulua eräälle fanille sivulla sata, päätteli Echo. No saipahan ansionsa mukaan. Kaveri kaivoi hampaiden välistä onnettoman korvaparin jakoavaimella ja ennusti niistä tulevaisuutta muutaman sekunnin päähän. Ja aivan oikein kaiken lisäksi. Vain kaksi sekuntia myöhemmin Kuu-Urpo nimittäin kiskaisi itsensä muualle tästä aurinkokunnasta, jonka ainoa sivilisaatio oli rakentanut olemisensa valheen päälle, eli planeetan kokoisen aunuksen. Kaikkea sitä kuuleekin. Tuhannesosasekunnin pituinen visiitti takaisin hakemaan kirjaa ja sitten taas pois. Sillä eihän hyvää kirjaa sovi jättää yksinään leijailemaan keskelle ei-mitään. Eikä ilmeisesti huonoakaan. Ainakaan Kullervon mielestä.

Ollakseen juuri toteuttanut aika-avaruushypyn minimaalisen teknologian avulla, laskematta lainkaan määränpään koordinaatteja, saattoi Koraani todella onnitella itseään. Hän oli nimittäin siirtynyt keskiajalle erään kuulun inkvisiittorin saappaisiin. Ja vieläpä keskelle aitoa synninvonkajaistilaisuutta. Sääli vain alkuperäistä herraa, joka oli ollut vielä sekunti sitten saappaissa sillä toisen kehon materialisoituminen jalkineisiin oli todella järkyttänyt de Torquemadan olemusta. Jolleivät silminnäkijät olisi olleet suunnattoman häveliästä porukkaa olisi varmaan joku sanonut läskien räjähtäneen seinille muun silsan kera. Mitä nyt sattuu suolet kulloinkin sisältämään. Kyllähän se tiedetään. No, Kepa ei ollut häpyllä pilattu joten hän vuolaasti kertoikin tämän kaiken sekä jälkipolville, joiden lumpiot hän murskasi, sekä yleiselle syyttäjälle, joka par'aikaa oli valmistelemassa juttua, jossa Kevalia leimattaisiin demoniksi. Harmi vain, että sihteeri, jota tuohon aikaan kutsuttiin prostitoiduksi, ei osannut jaloa latinan taitoa ja ymmärrettävän pikku virheen takia Kerho päätyi uudeksi pääinkvisiittoriksi. Mutta eivätpä tehneet huonoa ratkaisua tässä asiassa viranomaiset, jotka saivat olla tyytyväisiä täydet kuusi tuntia, ennen kuin heidätkin jo raahattiin roviolle poltettavaksi. Pienen alkuvenyttelyn jälkeen luonnollisesti.

"Aijai. Mikäs se laki on, joka ikävästi aina saa kaikki kivat ja iloiset ihmiset synkkenemään ja lakoamaan ympäriltä", mietti samainen hän itse eli Kendo. Kyynel herähti herkän teinin aknen polttamille kasvoille hänen pidellessään viimeisen apurinsa irtileikattua päätä käsissään. "Ryhdistäydy mies!", jostain särähti maanisdepressiivisen ammoin kuolleen sankarivainajan ääni. Villisti päätä vispaten Kertasinko koetti paikantaa äänen lähdettä päästäkseen silpomaan lisää onnettomia. Karu totuus paljastui kuitenkin vasta kuukausi myöhemmin. Sillä aikaa Kendo kohautti alistuneena olkapäätään ja rupesi systemaattisesti korruptoimaan omaa vartaloaan eli kehoa. Leikki alkoi juuri kyseisitä olkapäistä, koska Kakahoysü inhosi niiden heristelyä eli kohauttamista. Ei silti, kyllä muukin keho huutia sai. Mainitsemisen arvoisina ehkä sormien murskaaminen, suolten lotkotus sekä kielen irtileikkaaminen. Unohtamatta tietenkään sokaisua, johon Kekki paneutui huolella, muutaman miljoonan asiakkaan kokemuksella. Viimeinen silpaus vielä ja sitten se oli valmis.

-Onko herra tyytyväinen?, Keppitaistelija kysyi itseltään olemattomalla kielellä pyöritellen peiliä murskatuilla ja irtileikatuilla käsillään tyhjien silmäkuoppiensa edessä. Hymy silvotuilla huulillaan Kerta_kielon_päältä nojasi rekursioon ja palautui asetettuun lähtökohtaan eli oman eksistenssin lopettamisen alkuun tai elämän loppumisen alkamista edeltävään hetkeen. Sama se. Ärsyyntyen huokauksestaan RistoReipas huokaisi ja nousi seisomaan. Päätyen rymisten liukumaan alas pääkallovuorelta, jonka huipulta itsensä olisi yllättänyt edellyttäen, ettei olisi vaihtanut vertikaalista sijaintiaan alaspäin suhteessa maan pintaan. Verestä liukkaat kallot olivat sitä myöten jyrkässä kulmassa, että herra Kee surisi maanpinnan tasosta alaspäin vielä hyvän matkaa. Kaiken lisäksi auennut kraateri täyttyi kalloista, jotka vyöryivät Kendon liikkeelle saattamina alas toppaa.

"Älkää nyt hyvät ihmiset tänne tulko", pyyteli portinvartija hädissään. Mutta tulivat perkeleet sittenkin. Olisiko sitten johtunut katkeruudesta kyseistä porttonsa vartijaa kohtaan, irtileikatuista korvista tai torsoista, vai kenties jostain muusta. Vaikea sanoa. Kendolle nimittäin, sillä kolmetuhattakaksisataa silvottua kallorinneskimbaajaa kutsui itsensä Kekülin orukseen. Eipä hätää. Eipä. Sillä aika neuvoton olo oli Keravallakin. Vaikkei keneltäkään kysyttykään mitään. Muuten olisi tietenkin voinut kysyäkin, mutta olivat kyläilijät syöneet kostoksi tai miksi lie Kankkusen kielen pois olemasta. Itsellensä ravinnoksi, sai Kekku huomata, sillä posket alkoivat pullistua uhkaavasti sitä myöten kun uusi sukupolvi alkoi varttua suussa. Sitten tulivat sateet. Ja kolmantena päivänä maa kastui täysin. Ja katso. Vesi toi tullessaan radioaktiivisen saasteen, jota mutatoi kasvavan sivilisaation. Eikä ainakaan Kendon onneksi. Alkoivat heput nimittäin työntää juurta. Ja ainoa soveltuva ravinne kyseisille kirotun sukupolven edustajille oli Kendon veri. Niinpä sai Kekopää huomata olevansa imetty kuiviin verestä ja muun ruumiin alkavan maatua hyvään tahtiin. Siihen katosi Rekun viimeiset muistikuvat, joita, jos tarkkoja ollaan, oli kyllä tähänkin asti jatkunut yllättävän pitkälle. Muistaa nyt oma maatumisensa. Eihän se nyt käy. Tuuli keinutti hiljaa pikku-Kendoa. Hän roikkui puun oksasta päästään tuhansien muiden pikku-Keppostelijoiden kanssa. Kadotettujen sielujen metsä kantoi hedelmää. Ja statukselleen kaiken lisäksi mitä sopivinta. Tuhat kirousta universumille tuhannen Kekkosen myötä. Myöhemmin illalla eli kuudentoista standardivuoden kuluttua Kenoset putoilivat jo alas puista venytellen jäseniään. Epätietoiset katseet toisiaan kohtaan saivat jo pian väistyä kasvavan yhteisymmärryksen myötä.

Laulaen kävivät tuhantiset kaatamaan äiti-metsäänsä tämän kirkuessa tuhansin kauhistunein äänin tuhansilla kauhistuneilla kurkuillaan. Pian olikin jo työ tehtynä norjien kekkuleiden voimin. Puiden rätistessä iloisesti pienen voihkeen säestämänä, vallitsi Kendojen keskuudessa niin hyvä mieli, että puolet jätkistä tarjoutui toiselle puolelle ruuaksi sillä ehdolla, että saisivat syödä taas toiset myöhemmin. Syöjät ja syötävät eivät voineet kuin ihmetellä itsensä typeryyttä kuvitellessaan saavansa vielä tilaisuuden syödä jotain sen jälkeen kun olisivat toisten vatsoissa sulaneet. No siinä vaiheessa se oli tosin jo liian myöhäistä. Karmea totuus alkoi taas kerran paljastua Kendolle tämän yrittäessä käydä yöpuulle. Kauhea jano vaivasi ja tällä kertaa himon kohteena ei ollut edes olut vaan veri. Ach, hauska pieni saastemutaatio oli siis periytynyt Kellopeliinkin. No olihan täällä toki viitisensataa uhria vielä jäljellä. Eli kaksoisveljet. Harmi vain, että kaikki katsoivat toisiaan täsmälleen samanlainen ilme puisevilla kasvoillaan. Hetki sitten K-pojat söivät vielä ilolla toisiaan. Nyt joivat, muttei enää ilolla. Hullunkiilto silmissä imivät veljekset toisilleen aikamoisia fritsuja. Mahtava röyhtäys kertoi juhlan päättyneen. Mahlaa suupielistään pyyhkivä Kendo oli taas poistanut huolensa typeristä veljeksistä imemällä näiden veret. Itseasiassa kaikki veljet olivat olleet Kendoja, mutta luonnonvalinta oli jättänyt vain vahvimman jäljelle, joka olikin elämänmehun rohkaisemana kasvanut jättimäisiin mittoihin. Rehevä ilmaääni kertoi kaiken olevan taas hyvin. Kendon käsi lespasi villisti keskivartalon paikkeilla, mutta kyse ei ollut motorisista häiriöistä eikä onanaatiosta, vaikka se käväisikin kyllä Kerubin mielessä. Tämä oli yksinkertaisesti alkanut hieroa suunnatonta vatsaansa kaljanhimon nostaessa päätään taas kerran.

Kveekari tunsi olonsa kuseksi ja päätti tehdä jotain himonsa tyydyttämisen hyväksi. Hän katsoi idän hyväksi ilmansuunnaksi ja päätti käyttää jättimäistä kokoansa hyväksi siirtäessään olemuksensa lähimmän panimon kupeelle. Pienten maanjäristysten saattaessa matkaa harppoi Kesoil Jonne_kin. Saapuenkin perille tuota pikaa. Perillä oli kuin olikin panimo. Ja kohta oli panimomestareilla pää verillä. Nämä näet rohkenivat aluksi kieltää Kellukkeelta tämän ainoan intohimon kohteen eli Graniitin. Siksi Kendo saikin tyytyä oluseen, jota riittikin palan painikkeeksi panimestareista koostuvan iltapalan kera. Lopputulos oli tietenkin naamat eli kasvot, jotka kuivuneen siemennestekerroksen alla alkoivat vetää rectuminoloista suutaan virneeseen. Mutta kohta loppui virne ja alkoi vihellys. Kendo näet huomasi, että kyseessä todellakin oli rectum eli taunus pikemminkin kuin suu. Ja peilattuaan itseään lähimmän samettikankaan tahraisesta olkapäästä huomasi oliokanapea D kasvojensa paikalla takapuolen. Nii'in, takapuolen. "Voi kauhia sentään".

Noh, takapuoli oli kuitenkin paremmannäköinen kuin Kekulin naama, joka ei arvatenkaan juuri scorea lisännyt eli tulosta suloa. Siispä Keko rauhoittui. Varmistaa kuitenkin täytyi, että kasvot olivat edes jossain tallessa. Käyttäen suunnatonta päättelykykyä, pinnistäen pakaralihaksensa äärimmilleen sai eversti E valaistuksen. Siinä alitajunnasta pursuavat öljyiset jumalhahmot ennustivat Kondorin kasvojen olevan siellä missä tyypillisessä kehomallissa sijaitsee mainittu arus. Saavuttuaan takaisin Finnairin egotripiltä 911 valautti Kalervo jäykähköt nahkahousunsa nilkkoihin ja kumartui etukautta kurkistamaan alakerran isännän ilmettä. Sitä ei näkynyt. Poistettuaan silmäänsä valahtaneen jolon edestä näki kemppari kasvonsa. Siellähän ne olivat hyvissä naamoissa ja pilvessä. Eikä ihme. Nahkapöksyistä tipahtanut hapankaali ja jolon juustotehdas tuoksuivat siihen malliin, että auvoinen pemppu eli nykyinen kaulanjatkekin torahti pilven reunalle juttelemaan kasvojensa kanssa. Matka oli syvä ja antoisa. Suussa maistuva juustosnaksi tosin aloitti hälytyskellojen valamisen Kekkulin pakara-aivojen kellotehtaalla.

Kekkulin silmät rävähtivät auki. Suussa maistuva juusto oli todellakin peräisin jolosta, joka oli tuoksullaan tainnuttanut samaisen omistajakehonsa varakasvot eli pakarat ja käyttänyt tätä salakavalasti hyväkseen sen roikkuessa sopivalla korkeudella juuri jolon ulottuvilla. Saatanan terroristi! Nyt sai heppu kyytiä. Pakara tulkitsi seksuaalisen aggression johtuneen jolon kurjasta petturinluonteisesta luonnonkeinosta. Eksyen omiin perusteluihinsa pakara komensikin kätensä leikkaamaan oitis hepun irti ja heittämään sen lähimpään supermarkettiin. Oikea käsi, joka oli tutustunut kullervoon yllättävän hyvin kieltäytyi kuitenkin yhteistyöstä. Sen sijaan se kävi käsiksi vasempaan käteen estäen tätä tekemästä mitään typerää. Pakaran alkaessa komentaa juuri opitulla vihellyskielellä käsiään kuriin alkoi vasen jalka potkia kehoaan päähän eli pakaraan, joka hiljenikin hetkeksi. Silloin vieläkin tiukasti tripillä oleva alkuperäiskasvo sai otteen jolon kasseista ja alkoi purra niitä luullen saaneensa jostain kauhean purukumimällin suuhunsa. Oikea käsi irroitti vasemman. Se ryhtyi vääntämään kasvoja, jolloin tämä päästikin runnellut pussit suustaan älähtääkseen. Pakara koetti vihellellä epätoivoisesti ollakseen muka tietämätön muun kehon toiminnasta. Ihmisiä nimittäin alkoi kerääntyä ympärille seuraamaan jumalaista näytelmää. Sillä hetkellä sai oikeakin jalka tarpeekseen. Se inhosi viheltelyä ja teennäisyyttä ja alkoi takoa pakaraa suuhun eli rectumiin. Sillä seurauksella, että koko teatteriseurue vaihtoi olemustaan spatiaalisesti alemmalle tasolle.

Kipu oli sanoinkuvaamaton. Nenää jalkojen välissä vääntäneen oikean käden ranne murtui, samalla kasvojen hampaat irtosivat ja jäivät pystyyn samaisen raajan eli kädekkeen selkäpuoleen. Kassit repesivät lopullisesti istuttaen kaksi luumunkiveä saviseen maahan. Kaikkein pahinta oli kuitenkin henkinen kipu ja särky, jonka aiheutti naurava ihmislauma teatteriseurueen ympärillä. Keho käski itsensä ryhdistäytyä kollektiivisesti ja päätti, että on Dance Macabren aika. Silloin oli Kekkis tyytyväinen, että hampaat oli pesty joka ilta ja inkvisiittorin ammatti hoidettu huolella. Sillä niin oli tapahtuva, että koko keskiaika tikahtui omaan nauruunsa Kendon tunkiessa sille oman kielen kurkkuun.