Luumurskaa ja orgaanista jätettä, olivat vartijat sanoneet lähtiessään. Jos sillä oli tarkoitettu Kekin tulevaa olomuotoa, niin oikeassa olivat. Paitsi, että se nyt oli enää Kilonpalan ruumiin olemus. Itse herra (jos kognitiivisen olion syvin olemus määritellään toivovaksi, tahtovaksi ja tuntevaksi olioksi tai homejuuustoksi) oli parhaillaan matkalla Hadeksen pinnalle, kivimassojen läpi, kovasti henkevämpänä. Jossain kohtaa matkaa henkiö D. saapui suureen, kosteaan luolakompleksiin, joka oli kalustettu kaltereilla ja miehitetty erilaisilla masentuneilla humanodeilla. Ensimmäinen humanoidi itseasiassa jonka Kekkis näki (tai pikemminkin kulki läpi) makasi mahallaan homeisella lavitsalla. "No ei ilman kehoa voi tehdä pahaa kovin paljon". Siksi alkuperäisomistaja joutui häädön eteen, kun Kekkuli valtasi paikkansa maailmassa.

Outo tunne valtasi Kentaurin. Ruumis, jossa hän tunsi maailmaa, hytkyi. Päällä tuntui mahtava paino ja keskivartalon tietämillä hankasi jokin karvainen ja kostea hänen pemmuaan. Kymmenen minuuttia Kekku raapi otsaansa ja mietti, mutta kun karjahdus kajahti selän takaa ja lämmin neste valui tulehtuneille pakaroille, tajusi Kekki, että joku saatana oli hommannut häntä. Ja koska Kekko ei mitään antanut ilmaiseksi, ei ainakaan seksiä, eikä varsinkaan miehille, täytyi kyseessä olla väkisinmakaus. Katsahdus selän taakse ja homma oli selvä. Tatuoitu läskimooses oli juuri kiipeämässä pois pukilta ja asian näin saadessa varmistuksen pääsi Kennolta okku. Tietämättä varsinaisesti mitään ruumiinsa entisen omistajan ja Läskimooseksen suhteesta, päätti Keela olla välittämättäkään. Salamannopea käännös ja lekaksi muuttunut nyrkki jysähti Ihran nenärustoon nimeltä Raks. Kendon kylkiluut puolestaan sanoivat "Ribs" läskin käytellessä liioiteltua itsepuolustusta. "Vittu, Osccari. Täyttägö miny daas ojentaman häntä?", sanoi möykky ja jatkoi törkeään pahoinpitelyyn. Kohta oli jo saavuttu hakkaustoimenpiteissä harkitun murhan tasolle, mutta sitten ilmeinen sääli tai mikä-lie sai Ihravuoren lopettamaan lätkytyksen.

Sohjoinen Kendo mateli laverin alle tarkkailemaan tilannetta. Uuden kehon valinta oli ollut vikatikki. Osccari vai mikä lienee hyypiö siinä ennen oli asunut ei nimittäin juurikaan ollut pitänyt itsestään huolta ja siksi lihakseton heinä oli lähes puolustuskyvytön tässä ympäristössä, jonka Kãgeli arvasi terävästi vankilakompleksiksi.

Laverin alla olevat villakoirat keskeyttivät räksytyksellään Kendon "ajatukset". Tämän käydessä häsimään niitä muualle saapui paikalle suurehko dobermanni, joka kävi hampaillaan kiinni Kugelnin reiteen. Kendo puri hätäpäissään raajansa irti ja pakeni sitä jäytämään jäänyttä tappajakoiraa lattianrajassa olevaan hiirenkoloon.

Hiiret oli poissa. Poissakaan ei ollut paikalla. Sen sijaan Kerberos näki edessään puolitusinaa goblinoidia joiden keskustelun oli juuri katkaissut ruma ja tyhmä yksiraajainen olento, joka oli tungetellut muka hiirenkolosta sisään. "Saanata. Syödään sitte toi!", huusi suurehko rotta osoittaen Kendoa. Samantien kävi päälle jokainen luolassa ollut olento. Goblinoidit muuttuivat kypsäksi jauhelihaksi nanosekunnin pituisen plasmakurituksen jälkeen, mutta vihainen bakteeriarmeija ja AJ-varustetut nanokoneet olivat melkein liikaa Etno D:llekin. Lopulta, taistelun näyttäessä jo hävityltä, tajusi Gewalia laskea huoneen lämmön lähelle absoluuttista nollapistettä, jolloin vas-tustajat putosivat maahan ja katosivat pois. "Kummallista", ajatteli K-Espoo. Jauhelihaksi muuttuneet goblinoidit syömällä muuttui olo hiukan terveemmäksi ja luolan lähempi tarkastelu saattoi alkaa. Tila vaikutti kaikinpuolin masentuneelta äskeisen plasmaburstin ja kylmäjekun jälkeen. Oviaukkokin oli sulanut kiinni taistelun tiimellyksessä ja toimintamahdollisuudet eivät näinollen vaikuttaneet joroisilta. Paniikin jo nostaessa pulssia ja kakan valuessa punttiin huomasi Naurettava-paska D hiirenkolon lattianrajassa. Helpottunut Jekku D kohautti olkiaan (hän todella inhosi sitä) ja ryömi kolosta sisään.

Vitut se mikään hiirenkolo ollut. Rottia siellä oli ja saatanan isoja sittenkin. Letkeät lihanpalat irtoilivat Kendon raajoista kun lemmikkieläimet kävivät iltapalansa kimppuun. Haima ja munuaiset valittivat rottien ruttoisissa hampaissa ja kohta oli kaikki pehmeä kudos karvaisissa masuissa. Siinä vaiheessa Antero K. tajusi, että rotat vaikuttavat vihaisilta. "Ok, kuka tulee ekana? Mä olen voittamaton!", huusi nurkkaan lennähtänyt pääkallo. Siimahännät eivät tuntuneet välittävän Kendon hämmästykseksi uhkailuista. "Kuule kaveri. Ei taida kannattaa uhota...", sanoi joku Keenin vierestä. Se oli joku toinen pääkallo. "Höh!? Eihän pääkallot voi puhua.", sanoi Kendo ja katsahti kohtalotoveriaan. Tai itseasiassa tovereita. Nurkka oli nimittäin täynnä luita. "Kyllä me voidaan", sanoivat jotkut. "Kyllä me voidaan", toisti mieskuoro, joka oli myös päätynyt tänne. "Ach, mitä luusereita. AI!", sanoi Kendo. Joku oli kyllästynyt nimittäin elvistelyyn ja humautti sääriluulla Kelluketta ohimoon. "Nyt riitti!", huusi Lampuri ja teki luista potenssilääkettä. Rotat seurasivat nekromaanista orgiaa kutistuen pelosta pieniksi pullahiiriksi. "I am evil!", lauloi Kendo vanhaa Elviksen biisiä kasvattaen samalla paksun mustan kuontalon. Sitten Karva-Kallo-Elvis kääntyi ympäri kohdatakseen hiiret. Nämä piipersivät pelokkaasti ympäriinsä levitoivan pääkallon edessä. Demoninen nauru saattoi liikkeelle helvetin voimat muuttuen ukkosen pauhuksi, joka sekoittui kauhun ja tuskan huutoihin. Pilkkopimeä hiirenkolo muuttui liekkihelvettiksi, joka poltti rottien sieluja jättäen niiden saastaiset lihat urbaanin Frankensteinin hirviön raaka-aineeksi. Kun mylvintä taukosi, oli pimeän keskellä enää levitoiva pääkallo, jonka silmäaukoista vielä loistavat helvetinliekit valaisivat sen kasvoille jähmettynytää mielipuolista virnettä.

Hiljaa alkoivat rotat taas liikkua pimeässä, nykien, jonkin ulkopuolisen voiman animoidessa niitä. Ne nousivat epävakaasti takakäpälilleen, niiden nahka repesi auki ja kudokset alkoivat irroittautua toisistaan päästäen maiskahtavia ääniä. Makaaberi näytelmä jatkui kaikkein parhaimpien kudosten alkaessa muodostaa uutta kehoa leijuvan pääkallon alle. Lihas kietoutui luun ympärille, elimet asettuivat paikoilleen ja lopuksi karvainen nahka alkoi kääriytyä kuin teippirullasta sykkivän kokonaisuuden päälle. Sitten taika oli poissa. Ruumis valahti maahan menettäen kaiken sen saatanallisen voiman, joka oli ollut edellisen näytelmän maestro.

"Lallalallaallaallaaallaaa. Lala. Lalala. Laa. Laama.", hoilotti lihaksikas ja karvainen hirviö mielipuolisuuden muuttuessa hieman vähemmän väkivaltaiseksi. Keho toimi erinomaisesti ja lihaksikkaista rotista kasattu jättimäinen tappajaruumis oli pelottava ilmestys. Tai olisi ehkä ollut, jos sen suusta purkautuva lapsellinen laulu ei olisi muodostanut niin typerää vastakohtaa sille. Jokin tuossa säälittävissä rotan aivoissa asuvassa mielessä tajusi, että kaikki ei ole kohdallaan. Terävä kynsi viilsi vastakiinnittyneen ihon auki ohimon kohdalta ja maasta löytynyt kivi murskasi kallon ohuimmalta kohdaltaan. Hampaitaan kivusta yhteen puristava olio (=Kendo) otti käpälällään, eli erikoisella humanoidin ja rotan raajan risteytyksellä, kourallisen hiekkaa ja iski ne aukosta sisään. Perään lähti salpietaria, virmajuurta, valkosipulia, vihkivettä, lepakonverta ja Ford Taunus. Sitten pieni ravistus, taikasanat ja vóila - cocktail oli valmis. Huomattavasti viisastuneena, joskin verta vuotavana ja ruton repimänä rupesi Kesoil - oikeastaan ensimmäistä kertaa - katsomaan ympärilleen. Koko hiton rotankolossa ei ollut yhtään mitään lukuunottamatta potenssilääkekasaa ja nopeasti mädäntymään alkaneita rottien ylijäämäelimiä. Pimeä huone näkyi vieläkin lämmöstä hehkuvana Kespain lämpökamerasilmien läpi (kuka sanoi ettei rotilla voisi olla lämpökamerasilmiä?). Helvetinliekit olivat sulattaneet sisääntulonaukon ja ainoa ulospääsytie oli lattianrajassa oleva pieni hiirenkolo...

"VOI V***U!" Seuraavien useiden pikaisten väkivaltaisuuksien ja hiirenkoloista kapuamisten jälkeen Keisaria alkoi todella hapettaa. Typerä skenaario naurettavine hiirenkoloineen ei oikeen enään purassut ja kun silmukka tuntui olevan ikuinen, päätteli Kesmo, että ainoa tapa päästä pois on painaa resetnappulaa. Toisaalla laulettiin lauluja.