Kolmekymmentä päivää oli Jahnen perhe taas saanut olla rauhassa ja pahojen aavistusten täyttämät vanhemmat jäivät vartioimaan jäljelle jääneitä lapsiaan pitäen töistä lomaa tätä tarkoitusta varten. Vanhimpia olivat nyt kaksospojat Opus ja Tempus. Nämä olivat hurjia luonteeltaan, itsevarmoja kuin Jahne nuorenpana ja hetken jo näyttikin ettei mikään kirous, Jumalan tai muun, pystyisi näiden nuorta uhoa kukistamaan. Niin kuitenkin kävi, että pojat olivat viettäneet paljon elämää nojaillen kioskinseiniin, syöden karamelliä ja juoden limonaadia. Ja kun aamuisin pojat eivät suostuneet enää syömään kuin velliä, tuli Jahne epäluuloiseksi ja määräsi poikia avaamaan suunsa. Hampaan hammasta ei enää isä löytänyt poikainsa suusta, niin paljon nämä olivat raitilla litkineet kolaa. Ja itkien katkerammin kuin vielä kertaakaan, souti Jahne keskelle järveä ja hukutti poikansa muovikasseissa järven pohjaan, ettei näiden tarvitsisis lääkärin käsissä kuolla. Itkien vieläkin katkerasti kirosi Jahne makeiset ja limonaadin, sillä niin käy, että jos niihin koskee lähtee suusta hampaat. Ei kironnut Jahne kuitenkaan omia syntejään ja perhe oli seitsemännen opetuksen saava.

Taas kului Kendon säätämä aika, jolloin Jahnella olisi ollut aikaa miettiä tekojaan. Perheen vanhimmaksi lapseksi oli nyt jäänyt tytär Elion. Tämä oli päällisin puolin rauhallinen ja myös hänen kohdallaan vanhemmat ehtivät toivoa poikkeusta ja Kendon armoa. Niin ei Herra ollut kuitenkaan säätänyt. Sillä se mikä ulospäin näytti tyyneydeltä ja rauhallisuudelta johtui vain siitä, että tytär haaveili päivät pitkät luettuaan romaaneja ja eläen niiden luomissa unelmissa. Ja niin Jahne lopulta huomasi, että hänen tyttärestään oli tullut taivaanrannan maalari ja haihattelija. Ja niin kirosi Jahne romaanit, sillä kuka niitä lukeekaan muuttuu oitis taivaanrannan maalariksi ja senhän nyt tietää jokainen miten niille käy. Eipä kironnut Jahne kuitenkaan omia syntejään ja niin pysyi Kendon kirous vielä perheen päällä.

Kuukausi vierähti alistuneelta perheeltä nopeasti. Perheen vanhin poika oli masentunut niinkuin koko muukin perhe. Kun äiti ja isäkin huokailivat vain hiljaisina pimennetyssä asunnossa päätti Roman, perheen vanhin lapsi, purkaa kantamaansa taakkaa äidilleen ja jakaa ahdistuksensa tämän kanssa. Niin kävi, että Jahne tämän kuitenkin kuuli ja häpeissään saattoi lapsen ulko-ovelle ja maailmaan julistaen, että hänellä ei enää ole Roman nimistä poikaa. Ja niin kirosi Jahne hiljaa poikaansa, sillä se joka tunteista puhuu on akkamainen, eikä enää kelvollinen jatkamaan sukuansa. Vieläkään ei kuitenkaan omia syntejään kironnut ja vielä oli perhe koettelemuksia kokeva.

Kolmekymmentä päivää ja kolmekymmentä yötä riutui perhe taas tuskin uskaltaen nukkua ja ruokailuajatkin laiminlyöden. Pelko puristi jokaisen rintaa ja perheen vanhinta poikaa Erasmua erityisesti. Jokaisen perheenjäsenen ohimoita puristeli pelko ja pahat aavistukset. Jahne tunsi jo omienkin syntien taakan painavan harteitaan ja hänellä oli siksi myös erityisen vaikeaa aikaa. Kaikesta huolimatta kaikki sujui muutaman päivän ajan ihan hyvin. Niin alkoi tunnelma vapautua ja lapset alkoivat taas puhua vanhemmilleen ja vanhemmat lapsilleen. Niin herpaantui myös Erasmun tarkkaavaisuus ja tämä pillahti helpottuneeseen itkuun. Silloin vaikeni Jahne, silloin vaikeni vaimo ja silloin vaikeni Erasmu. Ja silloin Erasmu tajusi, että hän oli ollut akkamainen, sillä ei ainoastaan tunteista ole vaiettava vaan niistä on myös pidättäydyttävä. Muuten ei ole mies. Ja niin katseli perhe surullisena kun Erasmu astui omasta tahdostaan maailmaan luopuen perintöoikeudestaan ja sukunimestään. Silloin kiroili Jahne hiljaa Erasmun tunteilua, sillä hän olisi halunnut pitää viimeisen poikansa. Ei kuintenkaan Jahne vieläkään muistanut kirota omia syntejään ja niin kohtasi Kendon rangaistus myös perheen viimeistä lasta.

Viimeisen kuukauden aikana perheen ainoalla lapsella oli aikaa ajatella tapahtuneita asioita. Hän järkeili, että kaikki tapahtunut ei voi olla sattumaa ja että jokin kirous vaivasi perhettä. Niin alkoi Florus, tuo lapsista viimeinen ja kaunein, epäilemään isäänsä ja tämän huonoa ja epäilyttävää mainetta. Ja niin Florus kääntyi Kendon puoleen ja osoitti sormellaan isäänsä ja vaati päästä kirouksesta pois. Eipä jäänyt tyttären teko kuitenkaan Jahnelta huomaamatta ja niin jäi tytär kiikkiin selän takana puhumisesta. Ja Floruksen häpeä oli niin valtava, että tämä toivoi kuolevansa siihen paikkaan ja sanoi tämän myös isälleen. Silloin Jahne tarrasi ohimoihinsa ja tajusi mitä tytär oli tehnyt. Ja silloin Jahne myöskin kirosi katkerasti tyärtään ja julisti, että tämä oli toivomuksellaan tuonut kuoleman itselleen, sillä jos kuolemaa toivoo se totisesti myös toteutuu. Ja niin Florus kalpeni ja juoksi huoneeseensa lukiten sen perässään ja vetäen ikkunat säppiin. Tytär jätettiin omiin oloihinsa ja vain pieni toivo, että tämä olisi lukkojen takana turvassa kyti vanhempien mielessä. Seuraavana päivänä tyttärelle oltiin viemässä aamupalaa ja pelko valtasi vanhemmat kun kukaan ei tullut avaamaan ovea. Niin murtautui Jahne sisään ja löysi viimeisen lapsensa kuolleena sängyltään hukkuneena omiin kyyneliinsä. Silloin halkesi isän sydän ja hän huusi Kendolle ja vaati saada tietää miksi hänen perhettään rangaistiin näin. Ja silloin Kendo vastasi, että Jahne vastaa nuoruudensa synneistä ja hillittömyyksistä ja että velkaa ei ole vieläkään täytetty. Niin tuli Jahnen vaimo hiljaa tämän syliin ja halasi tätä pelokkaana ja pahaa aavistaen.

Kului useita vuosia aikaa. Elämä alkoi normalisoitumaan lapsettomalla perheellä ja kun mitään ei enää ollut tapahtunut alkoi myös vaimonkin pelko hellittää Kendon sanoista huolimatta. Ja elämän jatkuessa ja pelkojen väistyessä tuli vaimon sydämeen tilaa myös muille tunteille. Ja niin hänen tuli ikävä lapsiaan ja varsinkin nuorinta ja kauneinta tytärtään, joka vanhemmilta oli viimeisenä pois otettu. Eräänä iltana sitten avioparin istuessa takan edessä vaitonaisina vaimo alkoi varovasti puhumaan Jahnelle nuorimmasta tyttärestään Floruksesta. Ja niin Jahne kavahti ja pyysi vaimoaan vaikenemaan, ettei Näkki vie tätä, sillä hukkuneista ei sovi puhua. Ja vaimo vaikeni ja pelko hiipi tämän sydämeen. Pariskunta meni kuitenkin nukkumaan illalla normaaliin tapaan ja Jahne piti pelokkaasta vaimostaan kiinni lujempaa kuin koskaan, sillä ei halunnut hän tätä enää menettää. Yöllä Jahne nukkui kuitenkin syvemmin kuin koskaan ja aamulla herätessään hän ei enää vaimoaan nähnyt. Liejuiset ja märät jäljet lattiassa saivat kuitenkin pahoinvoivan Jahnen juoksevan takapihalle katsomaan järven suuntaan. Peilityynessä pinnassa ei näkynyt enää värähdystäkään, mutta silti Jahne juoksi jälkien perässä rantaan asti ja laski veneensä veteen vakaana aikomuksenaan ryöstää vaimo Näkiltä takaisin. Niin heitti Jahne verkkoja veteen kolme päivää ja kolme yötä kunnes vihdoin sai vaimonsa takaisin. Tämä oli kuitenkin niin turvonnut ja rapujen syömä kuin olisi maannut järvessä kolme vuotta. Silloin Jahnen repesi huutamaan tuskaansa ja hänen kahdeksi kappaleeksi haljenneesta sydämestään kuoli toinen puoli.

Niin murtui Jahnen mieli ja tämä ratkesi taas ryyppäämään, mutta turhaa ei enää nauranut niinkuin nuoruudessaan. Sydänpuoli Jahne tarttui pulloon yhä uudestaan ja yritti hukuttaa vaimonsa muistonkin tämän itsensä mukana. Vuosi seurasi toista ja sekä ulkoisesti että sisäisesti rappaetunut Jahne jatkoi etanolin avulla vaivaista elämäänsä ja uskoi vakaasti ettei enää ikinä toipuisi perheensä menetyksestä. Eräänä päivänä kuitenkin Jahnen veli saapui tämän perässä Keskusmaailmoista Sturmin Koverforsiin. Tämä oli kovasti pahoillaan nähdessään veljensä alentavan tilan ja tarjosi tälle auttavaa kättä ja kotinsa lämpöä. Ja niin saapui Jahne veljensä Jahmedin taloon taas kuolemaa tehden. Kuten kerran aikaisemminkin alkoi Jahne kuitenkin paranemaan vuosien huonosta elämästä ja uudelleen lämmitetty ystävyys veljen kanssa tuntui jotenkin auttavan myös puolikkaassa sydämessä asuvaan tuskaan. Ja niin parani Jahnen ruumiin mukana myös tämän sielu ja veljekset rupesivat yhdessä työntekoon ja perustivat kannattavan yrityksen.

Kului taas vuosia ja veljesten liiketoiminta oli levinnyt siinä määrin, että näitä saattoi pitää varakkaina. Niin kulki myös huhut rikastuneista veljeksistä ja Jahnen sukulaiset keskusmaailmoissa saivat tietää onnesta joka oli miehiä kohdannut. Silloin astui koko suku laivaan ja he ottivat määränpääkseen Koverforsin tullakseen asumaan menetetyksi luultujen Jahnen ja Jahmedin luokse. Ja vain pikaisesti lähetetty viesti saattoi olla nopeampi kuin nuo jälleennäkemisestä innostuneet sukulaiset, jotka olivat ehtineet puoliväliin matkaa viestin saapuessa perille. Koska kovaonninen Jahne oli yksin toimistolla viestin saapuessa hän pahaa aavistamatta meni avaamaan lähetyksen, luki viestin ja silloin vanhat muistot isästä, äidistä, veljistä, sisarista, serkuista ja muista tulvivat hänen mieleensä. Ja kun salama kirkkaalta taivaalta, hän seuraavaksi muisti mitä oli säädetty sukulaisten ajattelemisesta. Ja hän muisti Kendon opettaneen, että jos sukulaisia ajattelee ne kuolevat. Ja kylmennein sydämin Jahne yritti ottaa yhteyttä alukseen, joka oli matkalla kohti Sturmia. Ja juuri parahiksi, kun yhteys saapui hän huomasi aluksen joutuneen liian lähelle supernovaa ja hän näki suorana lähetyksenä monitorista kuinka hänen äitinsä silmät sulivat tämän päähän, kuinka hänen kauniin siskonsa liha irtosi tämän kasvoista, kuinka näiden kiljuvien tyttärien hiukset syttyivät palamaan vanhempiensa suojeluyrityksistä huolimatta ja lopuksi kuinka koko tähtilaiva suli mahtavassa säteilyssä ja kuumuudessa. Ja silloin Jahnen mieli sumeni ja tämä meni kotiinsa.

Kun Jahmed sitten saapui myöhemmin päivällä myös veljesten yhteiselle asunnolle tämä löysi Jahnen vajonneena nurkkaan istumaan hiukset harittaen ja pälyilevä katse silmissään. Ja kun säikähtänyt Jahmed koitti kysellä veljeltään syytä moiseen käytökseen tämä sai ainoastaan soperrettua suustaan kuoleman sanoja. Ja kun Jahmed vihdoin tajusi mitä oli tapahtunut vajosi hänkin kuolleena maahan, sillä todentotta Jahne oli puhunut kuolemasta ja koska Herran lain mukaan rangaistuksena on sukulaisen kuolema niin Jahmedin oli veljensä viimeisenä sukulaisena kuoltava. Ja niin katsoi Jahne kuollutta veljeään mitäännäkemättömin silmin seitsemän päivää ja seitsemän yötä ja sillä aikaa kun hänen mielensä vaelteli muilla seuduilla meni hänen liiketoimintansa konkurssiin hoitamattomien töiden takia.

Niin kuitenkin kävi, että Kendo oli päättänyt vielä kerran palauttaa Jahnelle hänen mielensä. Ja silloin tämän silmiin tuli eloa ja hän huomasi kuolleen veljensä vierellään. Silloin Jahne muisti myöskin mitä oli tapahtunut ja taas hän huusi ja parkui Kendolle ja kysyi, oliko tämä nyt tyytyväinen. Niin Kendo ilmestyi Jahnelle ja astui tämän eteen ja sanoi ettei tämän velka ollut vieläkään sovitettu. Ja Jahne kalpeni ja avasi rintansa ja ojensi elävän sydämenpuolikkaansa Kendolle. Silloin Kendo oli tyytyväinen ja Syntisen Jahnen vajotessa lattialle ilman elävää sydäntä oli tämän velka vasta sovitettu.