Pihalla, ajoneuvonsa edessä Pertti mietti: 'Mitä mahdan nyt tehdä, minne mahdan nyt mennä'. Neuvottomana ja peloissaan ei Pertti enää tohtinut mennä vaimonsa luokse vaan ajoi synkkään korpeen metsästysmajallensa. Siellä Pertti otti lääkettä, joka auttoikin kovasti voimistuneeseen särkyyn. Seuraavana aamuna kipu oli kuitenkin tullut takaisin. Käsi oli vähän turvoksissa ja siinä oleva särky tuli sykäyksittäin Pertin aivoihin. Perttiä vähän pelotti, mutta hän oli päättänyt olla menemättä enää sairaalaan. Niinpä hän otti lisää lääkettä ja toivoi, että kipu menee sillä ohi. Niin se menikin, mutta ei oikeastaan kovinkaan pitkäksi aikaa. Jo illalla käteen sattui niin saatanasti, että lääkettä piti ottaa kaksinkertainen annos ja aamulla kominkertainen annos. Käsi oli turvonnut Pertin naaman kokoiseksi ja jyskytti kuin höyryveturi. Pertti piti silti päätöksestään kiinni, eikä mennyt sairaalaan vaan tyytyi odottelemaan edelleen. Käsi ei kuitenkaan parantunut odottelemalla ja niinkuin arvata saattoi se turposi edelleen ja sitä särki koko ajan vain enemmän. Pertti pystyi vielä nukkumaan, mutta kolmantena aamuna kipu moukaroi itsensä jo Pertin lääkehumalan läpi. Silloin Pertti tyhjensi kaikki loput pillerit kerralla suuhunsa ja lähti raahustamaan eteenpäin ilman määränpäätä raahaten perässään lumilapion kokoiseksi turvonnutta kouraansa.

Iltaan mennessä Pertin tajunta alkoi hitaasti palata pillerihumalasta ja hän huomasi päätyneensä suuren jyrkänteen huipulle. Kättä särki niin vitusti, että se olisi voimakkuudellaan voinut halkaista alla olevan kallion ilman mitään vaikeuksia. Käpälää ja aivoja moukaroiva syke oli muuttunut tykkien jylinää muistuttaviksi pieniksi räjähdyksiksi ja punaiset ja keltaiset kivun aallot löivät hyökyinä Pertin lävitse. Tässä vaiheessa Pertti ei enää kyennyt aistimaan mitään muuta kuin kivun. Käsi oli turvonnut roskalaatikon kokoiseksi ja se ankkuroi Pertin paikoilleen sykkimään jyrkänteen huipulle koko yöksi. Kipuunsa vajonnut Pertti ei tosin enää lääkkeitä tarvinnut, koska ei ollut mitään mieltä, ei mitään tunteita joita puuduttaa. Oli vain suunnaton apokalyptinen syke, joka alkoi yön aikana hahmottaa itseään ja muuttua ymmärrettäväksi. Sinä yönä kipu näytti perimmäisen luonteensa Pertille. Se uskoutui Pertille ja antoi todellisen nimensä Pertille. Se muuttui Pertiksi ja muutti Perttiä. Se antoi Pertille tiedon tulevasta ja tiedon menneestä. Sinä yönä Pertti lausui profetian kaikesta ja kaikista, sillä lopulta Pertin kipu sykki samassa tahdissa itsensä maailmankaikkeuden kanssa (jonkun vitun ajatus).

Kaiken mukana tuli lopulta ei-mitään. Ja niin Pertti täynnä tietoa kaikesta muuttui samalla ei-miksikään. Ja niinpä Pertti alkoi ulvoa suoraa huutoa rotkon reunalla mitään tajuamatta laskemattoman ajan. Sinä aikana Pertin käsi turposi edelleen ja lopulta se valui alas jyränteen juurelle asti. Siellä majaili samoihin aikoihin susilauma, joka eli Pertin kädestä kokonaisen vuoden ajan. Ensin Pertin käsi kasvoi jopa nopeammin kuin sudet pystyivät syömään, mutta lauman voidessa hyvin kasvoi sille terveitä ja nälkäisiä pentujakin yhä enemmän. Niinpä valtavan kokoiseksi kasvanut lauma lopulta saavutti jyrkänteen ylälaidan ja Pertin vielä normaalikokoisen käsivarren. Siellä Perttikin lopulta heräsi. Kädessä tuntui siltä kuin lääkäri-setä olisi katkaissut sen saatanallisilla pihdeillä ja silmät auki repäistyään Pertti ensin kuvittelikin näkevänsä tuhatmäärin lettipäisiä lääkäreitä ympärillään. Sitten tajunta alkoi pikkuhiljaa kirkastua, kun nälkäiset sudet järsivät koko loppukäden olkapäähän asti ammottaviin kitoihinsa. Pertti näki jyrkänteelle tulvivan tuhatmäärin susia. Jollei kipu ja vaarantunne olisi olleet niin konkreettisia, niin Pertti olisi todennäköisesti sanonut: 'En usko'. Mutta nytpä otti Pertti varpaattomat jalat alleen ja pinkoi ylensyöneitä susia karkuun. Verta tuli kädestä niin saatanasti ja kipukin oli kyllä melkoinen. Silti vähän hymyilytti kun muisti millainen kipu aikaisemmin oli ollut. 'Eihän tämä nyt ole mitään', Pertti tokaisikin juostessaan.

Pienen lenkin tehtyään Pertti päätyi lopulta verta valuvana metsästysmajalle. Siellä huomasi Pertti auton ja meni myöskin siihen. 'Miten ajan yhdellä kädellä ilman sormia?' mietti Pertti ääneen. Sitten susilauma tuli myös auton luokse ja äkkiä Pertti keksikin. Pertti väänsi vähän autonavaimesta hampaillaan ja konepellin alta alkoi kuulua ääntä. Sitten Pertti painoi varpaattomilla jaloillaan kaasupoljinta, tarrasi hampaillaan kiinni ratista ja huitoi sormettomalla oikealla kädellään vaihdekeppiä. Auto ampaisi liikkeelle ja alle jäi melko monta sutta.

Olkapääntyngästä valui kuitenkin verta aika paljon. Kun Pertti pääsi kaupunkiin asti, sitä oli valunut auton lattialle polviin asti. Perttiä alkoi vähän heikottaa. 'Nyt on kyllä pakko mennä taas lääkäriin.', Pertti sanoi ja meni. Sairaalassa oli vastassa sama lettipäinen lääkäri, joka oli poistanut Pertiltä pienempiä ulokkeita. Perttiä vähän puisttati. Lääkäri kuitenkin virnisteli Pertille melko rohkaisevasti kai ja saattoi Pertin suoraan leikkaussaliin. Siellä hän väänteli Perttiä edestakaisin ja mutisi huolestuneena itsekseen. Lopulta lääkäri-setä huokaisi ja tarttui Perttiä olkapäistä kiinni. 'Ei voi amputoida. Kaikki on syöty.', sanoi lääkäri ja tarkoitti Pertin edelleen vuotavaa kättä. Pertti ei kyllä tajunnut mitään, koska poisvirrannut veri oli aiheuttanut hänen suoniinsa alipaineen ja ne olivat puristuneet umpeen. Lääkäri mietti hetken ja sanoi sitten: 'ompelen'. Sitten hän ompeli Pertin vuotavan käden ja otti taskustaan armottoman kokoisen ruiskun. Sen hän tökkäisi huoneen nurkassa vellovaan verityynyyn ja imi tykin täyteen verta. Sitten hän rusautti naurettavan kokoisen piikin Pertin ohimosta sisään ja ruiskutti viisikymmentä litraa verta kerrallaan sisään. 'Oho. Tuli vähän liikaa.', lääkäri sanoi, kun Pertin pää turposi kaksikymmenkertaiseksi punertavaksi nahkasäkiksi.

Kaiken verimäärän keskellä Pertin aivot kuitenkin huomasivat taas tajuavansa eri juttuja. Pertti huomasi että olkapää oli kiinni ja sanoi lääkärille: 'kiitti'. Pertti kääntyi lähteäkseen, mutta kuuli takaansa huudon: 'HIPS! Hei, ootas.'. Pertti kääntyi taas ympäri ja näki lääkärin kädessä levottoman kokoiset pihdit. Ne eivät napsahtaneet, vaan ne rusahtivat. Pertti katsoi vähän ihmeissään oikeaa olkaansa, josta ei enää riippunut kättä ollenkaan. 'Nyt on symmetrinen.' , sanoi lääkäri virnistellen: 'ja veretkin pääsee veks.'. Pertti katsoi olkaansa uudestaan, josta tuli verta kuin kraanasta. Pää tuntui vähän oudolta kun siitä tyhjeni verta kuin ilmapallosta ilmaa. Eipä aikaakaan, kun olkapäillä vellova säkki oli jo normaalikokoinen. Silloin lääkäri-setä otti haavan ympärillä olevista nahoista kiinni, nykäisi rajusti niitä itseensä päin ja veti nahat solmuun.

Pertti lähti sairaalasta vähän sekavin tuntein. Hän oikeastaan arvasikin, miksi lääkäri-setä oli rasvannut hänen varpaattomat jalkateränsä. Koska Pertti kuitenkin halusi nähdä välillä vaimoansakin, huitoi Pertti itselleen taksin toisella jalalla.

Kotiin päästyään Pertti kuitenkin huomasi pihalla vieraan auton. Kotiovikin oli teljetty. Pertti kaivoi hampaillaan kukkaruukun alta vara-avaimen ja väänsi pää vinossa lukkoa. Saman tien ovi paukahti auki ja siitä astui ulos vieras mies. 'Mikäs rampa runkkari täällä tirkistelee', sanoi vieras ja polkaisi maahan kaatuneen Pertin suuhun niin, että kaikki etuhampaat katkesivat ja leukaluu murtui kolmesta kohtaa. Perttiä sattui aivan saatanasti, mutta vielä enemmän sattui kun Pertti potkaisi vierasta jalkaan. Tällä sattui olemaan metallinen jalkaproteesi ja Pertin sääriluu katkesi sitä vasten kuin laho oksa. Pertti ujelsi kovaa.

Sitten pihalle ilmestyi Pertin vaimo. 'Pertti?', vaimo sanoi. 'Helmut?', vieras sanoi, 'mitä helvettiä?'. Pertin vaimon nyrkki osui vierasta ohimoon. Hän suuttui ja meni pois.

Perttiin sattui edelleen aika kovasti. Pertti olisi halunnut hoitoon, mutta vaimo sanoi: 'Älä Pertti vaan nyt enää mene sinne lääkäriin'. Sitten vaimo raahasi Pertin sisään. Nukkumaan mentiin varhain, mutta Pertti ei oikein saanut unta. Vielä vaan sattui. Jalka sykki aika tutusti ja leukaa ja suuta poltti ja viilsi. Vaimon nukahdettua Pertti ryömi yöllä autotalliin. Muutaman tunnin aherrettuaan Pertti sai viimein oven salvattua. Joka paikkaa särki yhä vaan lisää. Katkennut sääriluu jyskytti tuttuun tapaan kuin höyryleka ja suussa tuntui olevan palava napalmihauta. Särkylääkettä ei ollut, mutta onneksi oli lasinpesunesteitä ja muita kemikaaleja hylly notkollaan. Pertti meni autotallin toiseen päähän, otti sen vauhdin mitä yhdellä jalalla sai ja rysäytti suoraan päin autokemikaalihyllyä. Erilaiset nesteet lennähtivät ilmassa lyhyen aikaa. Sitten ne sekoittuivat lattialle yhdeksi isoksi lammikoksi. Pertti kävi maaten maahan ja alkoi latkia puuduketta. Ei maistunut kyllä ollenkaan hyvälle. Sitten Pertin nuppi himmeni sen verran etteivät kivut enää niin tuntuneet. Huojuen Pertti lähti sirkkelille päin raahustamaan ja korvallaan käynnistysnamiskaa hakaten sai sen lopulta päälle.

Pertti tarjoili ujeltavalle terälle ensin mustuneen korvansa. Sitten särkyneen leukansa. Ja sitten kituneet ikenensä. Sen jälkeen Pertti kierähti ympäri ja syötti molemmat jalkansa lantiota myöten punaiselle hammaspyörälle. Samalla se söi vielä Pertin munaskuut ja muut. Siitä ei Pertti välittänyt tippaakaan. Väläytti vain virneen olemattomilla kasvoillaan.

Verta tuli taas aivan vitusti joka paikasta. Ei Pertti nyt aivan kuolla aikonut, vaan sätkyi toiselle puolelle kasatulle romuläjälle ja tönäisi notkealla niskalyönnillä puolityhjän maalitölkin keskelle kemikaalilampea. Sitten Pertti poimi sieraimiinsa rautanaulat. Ja sitten Pertti kiemurteli lammen keskelle. Pertti valutti vertaan lampeen taas aivan pumppumeiningillä. Ja kemikaalit imeytyivät Pertin suoniin samaa tahtia. Kuolema teki siis tuloaan jollei tavalla niin sitten toisella. Niinpä Pertille tuli hieman kiire. Pertti alkoi takoa sieraimillaan puolityhjää maalipurkkia vimmatulla raivolla aikomuksenaan saada kipinä aikaan, sytyttää kemikaalilampi ja polttaa haavat umpeen. Hetken näytti jo siltä, että purkkia reijittävät rautanaulat tai purkista pulppuava maali tukehduttavat Pertin ennenkuin muuta ehtii tapahtumaan. Sitten yksi kirkas pieni piste syttyi iskusta, laskeutui leijaillen kemikaaleihin ja räjäytti koko vitun autotallin pillun päreiksi. Tulipalo oli niin nopea ettei Pertin vaimo ehtinyt edes tajuamaan mitä helvettiä oli tapahtunut. Talon siivestä kuului kauhea jysäys ja sen jälkeen vain outoa jaksottaista pihinää. Vaimo huomasi: 'Ei Pertti sängyssä ole', ja seurasi verijälkiä kyteville autotallinraunioille. Siellä hän näki maassa hiiltyneen pienen mytyn, joka piti outoa pihisevää ääntä. Perttihän se vain yritti hihittää voitonriemuisesti. Muutaman kuukauden kuluttua jäljet oli siivottu. Pertti istui joulukinkunhajuisena rullatuolissa ja hihitti nyt aivan ääneen, vaikkakin monotonisesti äänisimulaattorin läpi, joka oli asennettu hänen tuhoutuneen kurkkunsa ja suunsa tilalle. Parantuminen oli totta vie ollut aivan ihmeellinen. Jos aivan vitusti käytti mielikuvitustaan pystyi ehkä näkemään orastavat raajanversotkin menetettyjen tilalla. Pertti odotteli lopputarkastusta. Tänään piti olla se päivä, jolloin lääkäri tulee viimeisen kerran katsomaan, onko Pertin kypsynyt, osittain vieläkin kytevä liha kunnossa. Ovikello soi. Pertin vaimo päästi lääkärin sisään. Tällä oli mukanaan taas säyseät pihdin jötkäleet. 'Mitäs vittua.', sanoi Pertti hätäisesti ja laski alleen. Lääkäri virnuili taas omituisesti ja ikkunasta paistava aurinko näytti värjäävän tämän letit vihreiksi. 'Otetaan nyt se vikakin irti'. 'Mikä vika, mikä vitun vika! Kaikki meni jo!', syntetisaattori pauhasi Pertin kaulalla. 'Pää', sanoi vaimo ja taputti sitä. 'Mitä helvettiä. Miksi te minut tapatte?', aneli Pertti. 'Koska menit lääkäriin', sanoi Pertin vaimo. 'Koska kirosit niin kovasti ja pidit mekkalaa', sanoi lääkäri ja naureskellen veti Pertin pään irti kuin kipeän hampaan.