KerkonRotta oli aina vihannut sarjoja joissa ei voitu realistisesti näyttää ihmisten käyvän vessassa. Oliko ne saatanan B-luokan näyttelijät muka umpinaisia? Ei taatusti ollut. Kostoksi Homojenherra D. istuikin paskalla seuraavat sata vuotta antaen ruoskaa ja pizzaa moralisteille. Noh.

Siitä selvittyä olikin aika muikea olo supistajalihaksilla. Mutta kätkien tuskansa Kestoperse päätti ettei vähään aikaan yhtään kakkasketsiä. Ja sai siitä hyvästä traumoja ja meni psykiatrille. Lääkäri vihasi Deetä heti ensikatseesta lähtien ja kerrottuaan huolensa Kepardi naikin hintelän konitohtorin. Ja sitten elettiin taas koko loppuikä onnellisesti. Tosin Kespain onni oli paljon pidempiaikaisempi ja syvempi, kun hän oli sekunnin kuluttua lopettanut tuoreen vaimonsa olemassaolon. Ja onneksi Kawasaki sen tekikin, sillä lääkäreillä oli inha salajuoni, jossa antikravitaattori D ajetaan purputtamaan syvimmät salaisuutensa salaiselle Inhottavien Selkään Puukottajien yhdistyksen agentille.

Tämä oli siis lopetettu rouva Daa. Ja niin säästyi herra suurherra häpeältä, syvältä nöyryytykseltä ja kurkulta. Mutta eipä voinut olla heppu ilman seuraakaan ja pettyneenä kotipaikkansa lääkäreihin Kendis warppasi Jonnekkin. Eipä näyttänyt hassummalta paikalta. Kaikkialla kiilteli kulta ja vaaleanpunainen ja purppura. Hyvyys tulvahti vastaan. Lempeä, lämmin heliumvirta hyväili Dassan rupisia kiveksiä. Niinkuin magneetti veti paikka puoleensa läpeensä turmeltunutta Kekkulia ja Kukkeli puolestaan ihanaa Jotakin. Mustin silmin Ukkeli katseli ihastuneita ihmisiä, jotka katsoivat Öiöötä kuin Eeva Alaston käärmettä ja omenaa. Tai Aabraham Lincoln toffeekarkkeja ja Jalmarin hikisiä villakalsareita. Ihan miten vaan. Kaikki rakastuivat ka ikkiin ja menivät naimisiin. Itse neiti D koko paikan kanssa. Päivät meni nautinnossa paistatellen ja munkkeja napostellen. Sokeria huulilla karehti hymy orpanallakin. Mutta pientä on rakkaus. Suurta maailmankaikkeuden lait. Ainakin joskus. Kempai sai pian huomata, että tuodessaan pahuuden kihlattunsa suomuihin, yhtyessään jaloon lehmään ja sen märkään nokkoslehtoon, hän oli samalla tuominnut paratiisin tuhon, vittu.

Ootkos jätkä ikinä kuullu entropiasta? Ajatus heilui vilkkuvina ledeinä Kespoon päässä. Saatana. Maailma jossa ei ole kuin hyvää ei kai voi ikinä tulla pahaksi. Mutta kun tuodaan yksi kappale läpimätää paskajätkää paikalle niin rahtu pahuutta tarttuu lopulta kaikkiin. Ja mikä pahinta, antikravaatti D:hen oli tarttunut jotain hyvää. Ei saatana. Hyi helvetti. Niin se vaan oli. Äkkiä pois täältä ja pimeimpään soppeen häpeämään mitä on tullut tehtyä. Keilaajan olo oli kuin runkkauksesta kiinnijääneellä paskajulkkiksella. Vaikka kuinka pimeään paikkaan Kertomalasku yritti mennä, aina tuntui hyvyys paistavan jostain ontelosta. Hänen omasta ontelostaan. Tuhat vuotta häpesi Gaysir ja alkoi lopulta umpinaiseksi. Ettei valo loista. Siihen loppui sitten pierutkin. Piti ruveta vaan huulillaan tekemään ääniä, kun ei enää oikeita tullut. Se ei oikeastaan ollut kovin kivaa. Pikemminkin mälsää ja salsaa. Keiju siitä hyvästä oli pakotettu keksimään keinon. Joka olikin sangen yksinkertainen. Keihäs rupesi hyväksi.

Ei tarvinnut turhaan piilotella ja sai pierrä ihan oikeasti. Niitä haisevia juttuja. Ja hyvänä oleminenkin oli oikeastaan ihan kivaa. Kaikki ihaili ja liahakoi. Fanit syöttivät ja juottivat ja silittivät päätä. Kunnes tukka lähti. No Kemari ei oikein tykännyt olla tukatta. Siksi repi fanien ihokarvat ja teki n iistä uuden tukan. Uusi tukka oli kirjava ja haisi perseelle ja kainalolle. Faneille tuli kylmä ja ne kuolivat kaikki. "Kantsuis vähä kattoo ketä rupee palvomaan". No ei se Kendolaa paljon napannut. Hän oli ainoa faninsa ja vähän kyllästynyt koko elämään. Kendon elämä olikin oikeastaan aika turhaa. Se oli yksi saatanan tyrä. Karamellivaras. Pölvästi. Kamreeripaska ja suurtausaani. Se ei ollut paljon. Siitä ei voinut olla ylpeä. Siitä ei ollut ylpeä edes Kessan äiti, miksi olisikaan ollut. Depressio iski Kenpoon äkisti, pahasti ja salaa. Elämän koko karuus näyttäytyi Täti-ihminen D:lle ilman alasuojaa. Masennuslääkettä ja viinaa. Ei edes noussut hattuun. Keimo lopetti itsensä virtuaalisesti ja tökkäsi linkkiplugit ranteeseen. On aika vaihtaa maisemaa. Pian virtuaalimaailman virtuaalitaivas jo vilkkuikin punaisena Kerubin pään päällä. Ohi surahteli laivueellinen vektoripellejä matkalla ei-mihinkään. Kunhan esittelivät uusia nopeita hahmokkeitaan. Kerttu ei mokomista kuutiopäistä pitänyt ja ilmoittikin sen heille verbaalisella eleellä. Tästä suivaantuneena aihiot takoivat järkeä Kersantin päähän vesitykin kokoisilla herkkukurkuilla. Ai että kun sattu. Paitsi ei oikeasti. Koska kurkut olivat virtuaalisia. Kenso otti keskisormen anaalistaan ja vilkutti sitä pojille. Haju tunkeutui läpi olennaisen todellisuuden virtuaaliseen asti ja kohta saikin impalat uida oksennuksessa. Kendo itse ui lähimpään koronaalisuoleen ja tilasi drinkin. Ja saikin sen. Paitsi että se ei maistunut millekkään, virtuaalinen kun oli. Virtuaalikännissä Kendo jätti paikan masentumaan omaan itseensä ja sukelsi pallomereen.

Kymmenen vuotta myöhemmin Kemppis heräsi ko. paikasta, sai syyliä ja yllätti itsensä iloisesti synnyttämällä Kerubin. Mies olikin nainen ja veroviranomainen lähiomainen. Liian sekavaa Kemorallekkin. Plugit pois ranteesta ja tukeva ote taas todellisuuteen. Kammottava tuoksu nilkkojen tietämillä pakotti Deeliten vaihtamaan jalkoja. Sukat olivat syöpyneet kiinni ja saastemutaatio oli tehnyt siitä jonkinlaista puuvillaihoa. Sitä oli joka paikassa, eikä vain jaloissa. Saatuaan hyvän syyn, Kelmo repi itsensä irti. Oleminen aiheuttaa riippuvuutta. Tämän suunnattoman hienon havainnon tekeminen toikin Kessulle myöhemmin Nobelin. Mutta ennen sitä lähinnä pelkkää sairasta nautintoa. Haluttomuus olla halujensa orja oli johtanut Kesosen tähän onnettomaan tilaan. Ilman itseyttään oleminen oli karua. Palelsi ja nälätti ja ihottomuuskin kutitti inhottavasti. Lienee taas joku kusinen ihosyöpä. Kuivumisihottumaa. Joojoo. Ei auta valitus. Ei ole auttanut koskaan, paitsi kerran. Mutta siitä ei puhuta. Toisaalta Ke soil ei myöskään valittanut. Ilman suuta ei voi valittaa, paitsi eleillä. Mutta ollapa kädet joilla elehtiä. Tai pelehtiä. Palleja raapien. Siitä viisi. Noh, pois täältä.

Maailma on kovin materiaalinen paikka. Siellä ei ole sijaa itsettömille. Piti siis mennä. Taas. Murheellisena Keijo latasi itsensä pakettiin ja rahtasi sen sukkulansa tavaratilaan. Vasta myöhemmin tuli huomattua, että pilottirobotti oli tullut myytyä kaljarahojen puutteessa Han Sololle. Mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Astuttuaan ulos paketista ja istutettuaan itsensä kukkaruukkuun Kesdoi tuuli vartensa komentosillalle. Kapteeni oli juuri poistunut ja Känsä pääsikin pätemään oikein kunnolla. Kesken punnerrusten perämies huomautti Kendolle aluksen olevan egosentrisellä kiertoradalla mustan aukon ympärillä. Voivoi. Kesko räväytti hämmennyksen ja tuhinan saattelemana heteensä sepposen selälleen. Kerkko ryhtyi välittömästi jakamaan käskyjä. Ihan huvikseen vain. Pyysi sitten teleporttaamaan runkonsa mustan aukon kamaralle.

Aukossa oli luonnollisesti kovin pimeää. Väistellen venyneitä astronautteja ja pysähtyneitä kelloja Kesport pääsi kurkistamaan aukon sisään. Siellä oli itse saatana luomassa hiiliä orjiensa kanssa. Noh, mitäs myivät sielunsa. Piru vilkaisi keimaillen Kapteeni Koukkua, siis Kekkosta, ja pyysi häntä astumaan sisään. Hän astui sisään.

Aluksessa oli typerää. Kapteenin kalju oli tylsistyneen Kekkulin ainoa huvi. Tätä tuntui vituttavan kovasti se kun Kikkeli sneppaili räkäpalloja kaljuun. Ihme heppu. Säteillen korkeaa moraalia, tukaton pyysi kanssaeläjä D:tä pesemään hampaansa ja alapäänsä. Niin tehtyään Kendo näytti rivon eleen lehdellään ja vaati miehistöä kuljettamaan ruukkunsa kabiiniin. Perällä se isoi pioni nimeltä Tarja. Tarjalla oli hyvä runko ja irstas mieli. Suoritettuaan yhdynnän Keikari lopetti kasvin elämän ja soitti pizzataxiin tilaten uuden kehon. Itsettömyys kun on loppujen lopuksi kovin hankalaa. Uusi keho saapui pian ja Kehoton pukeutuikin nopeasti siihen. Pari numeroa liian pieni, mutta menetteli paremman puutteessa. Ja parempi siis puuttui. Kehosi on sahasi.

Kendoilija juoksi itseänsä takaisin komentosillalle. Silta oli vaihteeksi hiljaa, joten Kesu puhkesi komentamaan ihan vaan peitelläkseen vaivautuneisuuttaan. Ensin simputus oli ihan pientä, alkoi sitten hiljalleen koveta ja lopulta pauhu oli sellainen, että Kiinassa satoi kakkaa. Mutta sen saattoi lukea lehdestä vasta seuraavana päivänä. Jos sellaista tulee. Ikinähän ei voi tietää. Muu miehistö katsoi D:tä tyrmistyneenä ja muuttui mediaksi kuollen pois. S ankaritar tarttui vapisevin käsin rattiin ja hiveli fallistista vaihdekeppiä kiihoittuneena. Ykkönen silmään ja vittuun täältä. Kesolaa ei yksi hassu musta aukko pidättele. Muuten Keikai olisi mennyt Shiveringiin, mutta siellä oli väkivaltainen punaniskapormestari, joka ei uskonut jos näytti papereita. Siispä Suffan Cabelliin. Sukkula laskeutui vinkeästi rutisten keskelle Cabellin pihaa. Alle jäi satatuhatta taivahan talin kynttilää, mutta onneksi ne olivat rikollisia kaikki ja siksi Kookoo sai mitalin ja hyvän maineen. Nopeasti kylläkin maine paheni. Eikä vähiten siksi, että Keisaaja nimitteli päivästä toiseen itseään kuninkaaksi sortaen vähemmistöjen oikeuksia lain kovalla kouralla. Lopulta joku vähemmistöseksuaali ampui Kendoa päähän. Kipu sokaisi ruojan ja pakotti tämän etsimään apua lähimmältä nakkikioskilta. Se oli valitettavasti kahden valovuoden päässä ja niinpä Kenonzila oli p akotettu astumaan laivaan ja jättämään maansa ja kansansa.

Parannettuaan hikiset silmänsä herra D vetäytyi galaksien väliseen tyhjyyteen mietiskelemään munkin kaavussa. Satavuotista rauhaa häiritsivät vain emävalehtelijat, jotka aina silloin tällöin kävivät koputtamassa aluksen ilmalukkoa. Joka kerta Kondensaattorin avatessa oven joku narrasi ilkeästi. Ai että. Häirinnän jatkuttua useita nanovuosia Kellopeli päätti kutsua seuraavan valhettelijan sisään, tarjota keksiä ja teetä ja yrittää ottaa selvää miksi näin ollaan ilkeitä yksinäistä valemunkkia kohtaan.

Kohta joku varapölvästi jo koputtikin ikkunaan ja solui sisään itsensä ministeri D:n kutsumana. Keitos yritti tarjota teetä, mutta outo vieras kieltäytyi herkusta vedoten laktoosi-intoleranssiin. Pyysi sittemmin maitoa ja söi kaikki keksit pykimättä. Puheen aiheet vaihtelivat laidasta laitaan ja vieras osoittautui varsin sivistyneeksi paskan puhujaksi. Itse asiassa veijo tiesi Kendostakin enemmän kuin Kodak itse. Niiattuaan outo vieras jätti D:n yksin itseensä seuranaan suuri hämmennys. Hämmennyksestä kehittyi valvottujen öiden myötä pakkomielteenomainen kiinnostus. Maidonjuonnista tuli päivittäinen rituaali ja koko mieli keskittyi pohtimaan Voimapaskaa. Erään valvotun yön jälkeen Kendo keksi elämän tarkoituksen. Mutta se oli sivuseikka, eikä siitä sitten sen enempää. Samalla tuli kuitenkin mieleen legenda kultaisesta Orbasta ja Kutitus tajusi välähdyksenomaisesti miten saisi valhepukit kertomaan totuuden. Seuraavana päivänä vieraan koputtaessa oveen Kelju avasi sen viekas hymy huulillaan. On totuuden aika, huuteli PeeVee jostain taustalta. Kesken rituaalimurhan ja keksiseikkailun Kekkis vetäisi taskustaan lakritsipatukan. Kauhistunut ilme pukin suulla kertoi omaa kieltään murhan taustoista. Narraaja alkoi perääntyä hitaasti kohti ovea, mutta Keiju oli armoton ja kysyi kuuluvalla äänellä haluaisiko vieras lakua. Vapisevin käsin poloinen kurkottikin kohti patukkaa, mutta Leivos veti sen viime hetkellä pois hikisen ja huohottavan agentin edestä. Kylmällä äänellä Kettu ilmoitti ettei lakua tipu ennen kuin narrauksen motiivit on esitelty. Voi että olikin kiinnostavaa. Mieletön juttu. Sen koommin ei olla Kendolle valehdeltu.