Että oli tyhmää. Sata vuotta ja tilillä lakutemppu ja elämän tarkoitus. Ei kaksista, eikä yksistä. "Haha". Bonuksena oli sentään kihti ja peräpukamat jotka Kelluke sai liiallisen piereskelyn ja onanoinnin seurauksena. Tukkakin lähti. Kaikenkaikkiaan elämä galaksienvälisen pikatien laidalla oli tylsää. Niinpä mahtilahtaaja D muuttikin kyseisen paikan kuolemalle otollisemmaksi teurastamalla kokonaisen rodun emävalehtelijoita ja niiden pikku lemmikkejä, pyllistäjiä. Jäljelle ei jäänyt edes verta. Niin tehokas voi mies olla kun tekee velvollisuutensa tunnollisesti. Nih. Bonukset sikseen, ajatteli Hammas ja siirsi spatiaalisen olemuksensa lähemmäksi ohjaamoa eli saunaa. Kendo juoksi poloisen hampaan kuitenkin kiinni ja sijoitti sen suuhunsa odottelemaan happohyökkäystä. Pilotti D hymyili kainosti ja kaasujalkaansa painosti. Kohta sukkula nimeltään peräsuoli olikin toisessa paikassa, missä oli ihmeellisiä värejä ja kumman kirkas tähti joka valaisi ja lämmitti kaikkia.

Sehän oli Terran Amerikka!. Siellä on kaikki onnellisia ja se on universumin paras maa. No Kendo oli valitettavasti niin huono kyborgi ettei jaksanut mennä hymyilemään kilpaa mormoonien kanssa aamukirkkoon. Siispä pois.

Seuraava pysäkki oli suuri autiomaa jonne kaikki menivät kuolemaan kun tunsivat itsensä sen arvoisiksi. Kendo ei ollut ajatellut kuolemista eikä sen puoleen paljon muutakaan, mutta halusi kuitenkin nähdä tarunhohtoisen paikan kaikkine omituisine luurankoineen joita oli ikuisuuksien saatossa kasaantunut tunkion viereen. Hyi että. Mädällehän siellä haisi ja paskalle. "Kyllä nyt peräsuoli kantsuisi tyhjentää ennen kuin menee tollalailla kuolemaan". Tyrmistyneenä siitä, että joku voi haista pahemmalle kuin Hän Itse, Kendolf rakennutti saniteettitemppelin planeetalle ja kaatoi vaarin vanhaa partavettä kuolleiden päälle. Runoilijoita kaikki. Siis kuolleet. Noh, eräs kolmipäinen varsa joka oli juuri aloittanut kuolemisen sattui huomaamaan Kendon pikku tekosen. Telepaattinen faksi lähti välittömästi jokapuolle olennaista todellisuutta ja pian kiihkeät kuolevaiset tulivatkin lynkkaamaan pyhäinhäpäisijä D:tä narulla ja pahalla tahdolla. Poliisi ehti kuitenkin ensin ja ammuttuaan terroristit talutt ivat nämä vähä-älyiset KeinoLeinon kuolaavan tuomarikoiran eteen. Eih, vanha tuttu dervissiajoilta. "Nyt saa tää jo riittää, nyt saa tää jo riittää, viimeinen kerta tää olla saa". Joten siinä nyt sitten kävi niinkuin kävi. Sääli vain tuomarin ja poliisien perheitä.

Sillä sinne Kendo oli matkalla seuraavaksi. Armoa ei pyydetty eikä annettu. Kliseet sinkoilivat asemien välillä kuin tulikärpäset yön kuumassa syleilyssä. Taistelun tauottua pystyssä oli enää yksi. Tuomarin anoppi. Kendo oli saanut pahan iskun lopussa vanhasta Jamppa Tuomisen laulusta. Mummoa oli ollut mahottoman vaikeaa kellistää tämän suojauduttua moraalisen oikeutuksensa taakse.

Noh, ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. "Ai. Seuraavan kerran kun lyön, niin lyön kunnolla. Sanan säihkyvällä säilällä, nih". Outoja ajatuksia vaelsi Kendon mielessä, joka oli kuin akvaario paljastaen julman todellisuuden tuomar in anopille. Muija röhnötti Kenarin päällä pitkin pituuttaan nukkuen aktin tuoman väsymyksen parantavaa unta. Kerosiinia oltiin käytetty hyväksi tämän tajuttomuustilassa. Eikä edelleenkään ollut mitään tehtävissä. Akka oli kantanut Kemmodroidin runnellun ruumiin luolaansa ja ripustanut sen verkkoon, joka muistutti erehdyttävästi jättiläishämähäkin sellaista. Vanha noita makasi hiljaa ja liikutteli unissaan karvaisia sääriään hiljaa. Kaikkia kahdeksaa. Kestotiileltä oli taistelun tuoksinassa jäänyt huomaamatta, että mummo oli isohko hämähäkki. No koskaanhan ei ole liian myöhäistä, eihän? Laiha lohtu. Kendo työnsi kasvonsa hämpyn korvaan ja kuiskasi Pahan Sanan. Mummo oli ollut varomaton ja paljastanut mielensä alttiiksi huonoudelle. Hiljainen hengitys lopahti luntun heittäessä henkensä isänmaansa puolesta. Tai vastaan. Oikeas- taan kuitenkin ihan vain omaa tyhmyyttään. Joka tapauksessa.

Polttavalla katseellaan Kenonzoli onnistui sahaamaan itsensä irti verkosta. Osa siitä jäi kuitenkin ilkeästi kiinni persekarvoihin ja kipu oli mahoton kun niitä revittiin irti. Kenosta tuli posliinipymmy ja yleisissä saunoissa käyminen loppu sitten siihen. Jestas.

Väinö D edelleenkin kipeähköine takamuksineen jatkoi hetken olemistaan hämpyn luolassa. "Joka paikka oli ihan kuolassa. Jaa", rimmaili jazz-porukka. Alus jossain hornan kuusessa ja yksin pienehköllä asteroidilla jossain kauk´maailmoiden takana. Ei hyvä. Tarkastettuaan anopin karvaisen sukkulan epätoivo sai vallan. Oli se kamalan vaikeaa polkea vehkeellä, joka oli suunniteltu ergonomiseksi raajaoktetille. Kennosto oli joskus lukenut juttuja ja tiesi siksi kaiken. Niinpä näppärästi tuli Kaiken sitten irroitettua hämppäriltä neljä raajaa ja liitettyä ne omaan torsoonsa. Hermojen yhdistely tuotti hiukan ongelmia ja hylkimisreaktiot vavahduttelivat jo torsoa, mutta Kexoil otti aspiiriinin vissyllä niin johan se sitten taas siitä.

Tuplanelistettyään sukkulalle takaisin siunasi Kappalainen D ajokkinsa, ajeli siltä karvat ja heitti partavettä päälle. Sitten rymysi sisään ja päästi nasevan ilma-äänen takapuolestaan. Mikähän se oli? Noustuaan asteroidin vaatimattoman painovoimakentän ulkopuolelle katsoi Kendau vielä viimeisen kerran taakseen. Kivijuttu muistutti erehdyttävästi makronaamaa. Luultavasti jonkun ammoin konstruhoidun patsaan kasvo. Itseasiassa siinä oli siinä määrin tuttuja piirteitä, että Kampela tunnisti itsensä ja liikuttui kyyneliin. Voi niitä pikku hömpänpömppiä.

Matkalla jonnekkin, lähemmäksi "sivistystä" kuitenkin, tuotti pulmaa aluksen rintakarvoitus. Vaikka pilotti D oli sen juuri ajellut, niin kohta jo sänki työntyi esiin röyhkeästi. Pienet loiset tarttu ivat niihin kiinni ja aluksen vauhti alkoi hidastua ja ohjattavuus huonontua. Liukuominaisuuksia ei ollut jäljellä käytännössä yhtään. Neuvokkaana neiti D koetti kasvattaa hourukoneen nopeutta siinä määrin, että paikallisen atomikolmikon kitka olisi polttanut karvat pois. Alus oli kuitenkin yhtä saatanan luomea ja työnsi niin paksua karvaa ettei siihen pystynyt edes konetykki. Pulma vain pikemminkin paheni lämmön kiharrettua karvoitusta siinä määrin, että sieltä löysivät kodin jo hiukan isompikin eliöstö. Kengurut muodostivat erityisen ongelman pomppimisellaan. Öisin ei saanut tömähtelyltä nukuttua ja aluksen vakauskin kärsi moisesta tönimisestä. Uupumus koetteli anti-olento D:n ominaisuuksia jo siinä määrin, että selkeä ajattelu tuotti ongelmia ja fysiikkakin alkoi pikkuhiljaa pettää. Unettomuus ja epätoivo ajoivat huomaamatta yksinäistä pilottia kohti hulluutta. Päivien ohjelmaksi ja ainoa ksi tekemiseksi muodostui pallien hypistelyn ohella evoluution seuraaminen aluksen pinnalla. Vauhti oli rintakarvakitkan vuoksi laskenut alle yhden lambardin ja alus oli käytännössä paikallaan.

Eräänä unettomana yönä Kendolinuksen surkastuneisiin aivoihin saapui signaali järjestäytyneestä hakkaamisesta aluksen ulkopuolella. Heppu D ravisti tyhmyyden pois itsestään ja ryntäsi hologrammin luo katsomaan mitä ulkona tapahtuu. Evoluutio oli edennyt siihen pisteeseen, että karvametsässä oli kehittynyt alkeellinen sivilisaatio joka yritti louhia metallia aluksen pinnasta takoakseen siitä erilaisia tarvekaluja. Toisin kuin loiskansa Kendo oli tehty toimimaan hapella. Tuntien vastustamatonta halua jatkaa elämäänsä vielä tovin, vanhus juoksi estämään kyseistä toimitusta etteivät typerät mutaatiokoneet saisi tehtyä reikää karva-aluksen kylkeen. Ovi kolahti auki keskellä myyränoloisia alkeisolentoja. Naama parran alla tulipunaisena Kendo kehoitti universaaleilla eleillä porukkaa painumaan helvettiin ja teurasti samalla reissulla muutaman sata kengurua kostonhimoisena. Läimäyttäen oven kiinni Voimalla, Kekkis vaipui potemaan surkastuneisuuttaan yksityis–tiloihinsa. Tietyn tuntemattomaksi jääneen ajanjakson jälkeen rusina-aivo D koki taas herätyksen koomastaan. Tällä kertaa joku koputti kunnioittavalla sävyllä oveen. Siirtäen itsensä keinolla ovelle Keino avasi sen.

Hämmästyksekseen Kendorf von D näki edessään loiskansan valtuuskunnan, joka anoi mitä nöyrimmin audienssiä hänen tykönsä. Ja heput näyttivät jopa kehittyneen hieman sitten viimekertaisen tapaamisen. Heillä oli päällään puvut, joiden lähin vertailukohde oli ehkä 1900-luvun ihmisten sellaiset. Paitsi nämä olivat tietenkin ihan erilaiset, eikä niitä edes oikeastaan voinut verrata. Kendo pyysi lähettiläät peremmälle ja nämä seurasivatkin ihmisraunio D:tä neuvottelutiloihin, jotka Kendo oli tehnyt minuutissa hämäanopin kampaamon tilalle. Karvat nyt oli jääneet siivoamatta lattialta, mutta siitä eivät vieraat tuntuneet pahemmin välittävän. Pikemminkin päinvastoin. Valtuuskunnan puheenjohtaja esitteli itsensä täysin merkityksettömällä nimellä, joka oli sitä paitsi ruma. Sitten hän esitteli asiansa. Kemolan ensimmäinen vierailu ammoisina aikoina aluksen pinnalla oli ollut sivilisaatiolle kulttuuria muokanneen uskonnollisen kultin alku ja syy. Sittemmin kun rotu oli kehittänyt omalaatuisen tieteensä, he olivat saaneet selville olevansa karvoihin pesiytyneitä loisia, jotka asuvat onnettoman atomipään aluksen pinnalla. Sitä ei kuitenkaan voisi kertoa rahvaalle tai koko uskontoon nojaava yhteiskuntajärjestelmä voisi romahtaa. Sitä paitsi usko oli muutenkin alkanut kansalla hiipua ja kertomusta karvaisesta naamapääjumalasta, joka nousi maan uumenista loitsien keskisormillaan pidettiin lähinnä taruna. Suurlähettiläs ehdotti seuraavaksi yhteistyö- ja avunantosopimusta, jossa sovittaisiin keskinäisistä suhteista. Koska sivilisaation johtajat olivat oppineet olevansa loisia, haluaisivat he hyvittää aiheuttamansa viivytyksen Jumalaton D:n matkassa ja kehitettyään oman aluksen poistua Kessin laivan karvaiselta pinnalta. Vastapalveluksena he pyysivät Kendoa tulemaan ja elämään kansansa keskuudessa, jotta tarina maan Jumalasta saisi vahvistuksen. Kendoa pidettäisiin yltäkylläisyydessä ja häntä kohdeltaisiin sellaisella arvostuksella, joka täyttää ISO:n universaalin jumaluusopin normit.

Tämä ei Kellukan sumeitten aivojen mukaan kuulostanut ollenkaan hassummalta ratkaisulta. Tarkemmat järjestelyt sovittuaan ja allekirjoitettuaan tarvittavat paperit vieraat poistuivat joukosta. Keimo jäi yksin joukkonsa keskelle valmistautumaan tulevaan.

Seitsemän standardivuorokauden jälkeen Kendo oli valmis koitokseen. Pukeutuneena pahimpiinsa Jumala D rykäisi ilmalukon auki ja huusi villisti huitoen. Huitominen olikin ihan hyvä ratkaisu sillä ääniaalloilla on joskus tunnettuja vaikeuksia edetä paikallisatomin välityksellä. Välittömästi papit, jotka olivat kokoontuneet luukun ympärille, nostivat pöpperöisen kanssajumalan harteilleen, näyttivät tätä kansalleen ja ohi meneville muuttolinnuille. Jostain kumman syystä kaikkialla oli hiljaista, mutta Kendolla oli silti sellainen kutina peräpukamissaan, että homma sujui hyvin. Papit veivät vanhuudenhöperön Kimmosasin yksityissviittiin, toivat tälle viinaa ja naisia ja lähtivät hymyillen takaisin puhumaan kokoontuneille pyhiinvaeltajille.